NYTE

Jussi Matilainen
Sulkeuma
25.09.-18.10.2020

Olen käyttänyt uusimpien teosteni materiaalina valokuvia huoneesta, jonka seinät on päällystetty kuvioidulla tapetilla. Näyttelyn lähtökohtana on ollut tilakokemus ja sen suhde tilan esittämiseen. Vaikka näinä aikoina virus uhkaakin tunkeutua kaikkiin tulkintoihin, pandemia ja siihen liittyvät sulkeutumisen teemat eivät ole olleet työskentelyni kannalta oleellisia.

Olen kuvataiteilija, asun ja työskentelen Porissa. Joskus minusta tuntuu hyvältä liikutella maaliainetta kankaalla, joskus taas kuvatasoja tietokoneen ruudulla. Digitaalisuus kärjistää kuvien ennestäänkin ristiriitaista tapaa olla samaan aikaan läsnä ja poissa, materiaalisia ja aineettomia. Tuijotan tapettia, tai kuvaa siitä, se on kuvioineen minulle konkreettisesti tässä ja nyt. Kuvion luontoaihe yrittää kaapata minut jokisuiston lummekasvustojen äärelle. Tai takaisin huoneeseen, josta olen poistunut. Sen tiedän, että se ei ole vain paperia ja painoväriä, se on poissaolevan läsnäoloa.

Näyttelyn nimi Sulkeuma on monikäyttöinen käsite. Siihen voi törmätä niin joukko-opin kuin tietojenkäsittelytieteenkin parissa.

Sillä kuvataan myös väärää ainesta halutun seassa. Se on kuonahippu teräksessä, joka heikentää sen lujuutta. Roskaa, materiaa väärässä paikassa. Aito jalokivi on aina hieman epätäydellinen, sen erottaa sen sisältämistä sulkeumista verrattaessa sitä synteettisten kivien virheettömyyteen. Solun sisäiset sulkeumat taas ovat elottomia aineita, jotka eivät suorita mitään aineenvaihdunnallisia toimia. Ne osallistuvat eliön kokoonpanoon näennäisen passiivisesti.

Fonetiikassa sulkeuma tarkoittaa artikulaatiota, jossa ääntöväylä painuu kiinni niin, että ilma ei lainkaan pääse kulkemaan. Esimerkiksi p ääntyy siten, että huulet muodostavat sulkeuman. Kerronnan tutkimuksessa se on tarinan sulkeva rakenne, jossa palaset loksahtavat lopulta paikoilleen ja konflikti ratkeaa. Onnellinen loppu, vääryyden korjaava uhri.

Materialistisessa ajattelussa kausaalinen sulkeuma määrittelee fyysisen tapahtuman aiheutuvaksi aina fyysisestä vaikuttimesta. Se on fysikalismin keskeinen aksiooma. Sulkeuman sisään mahtuvat kaikki tapahtumat, fysiikan ulkopuolelle ei jää mitään.

Jacques Derrida käyttää käsitettä sulkeuma kuvatessaan perinteen ja siitä ulos murtautumisen dynamiikkaa. Ajattelu pyristelee irti perinteestä, johon käsitteet ovat sen naulinneet kiinni: Otollista maaperää dekonstruktiolle. Kieli ei tavoita kielen ulkopuolista. Ulkopuoli on kuitenkin koko ajan läsnä, käsitteet rajautuvat siihen, mitä ne eivät ilmaise. Sulkeuma kätkee käsitteen ja sen kohteen välisen kuilun. Merkitys muodostuu yhtä lailla suhteesta kontekstiin kuin suhteesta viitattuun.

Sulkeuma on sisä- ja ulkopuolen kompleksinen suhde. Sen läpi kuultaa vain vaivoin jäännös, tunne jostain jota ei voi tavoittaa. Se on kauttaaltaan piiritetty, erillinen, mutta kiinteässä suhteessa ympäröivään. Suklaakonvehdin tahmainen sisus. Tapahtumahorisontti. Abstrakti kuva pyristelee irti representaation otteesta, samalla vedoten esittämisen perinteeseen välttyäkseen liukumasta ulos kuvataiteen alueelta.

Sulkeuma kuvaa tilaa ja aikaa. Se on seinien rajaama huone. Sen tuottaa rajapinta, erottava iho, joka kosketuksessa tuntee ulkopuolen. Se on jonkin asian rajaamista, loppuun viemistä, ele jolla sinetöidään keskeneräinen hanke. Toive uudesta alusta. Tai takaisinkytkentä, silmukka, jossa prosessin tuotos palautuu sen lähtöaineeksi. Havainto, joka tuottaa havainnon kohteen. Taiteellinen prosessi, joka ruokkii itseään.

Ja vaikka ja mitä. Katsoja on hyvä, ja valitsee itselleen sopivan selityksen, tai keksii omansa.

Heikki Hautala
Karttojen kääntöpuolella
29.08.-20.09.2020

Näyttelyni koostuu pääasiassa viimeisen puolen vuoden aikana tekemistäni töistä, maalauksista, piirustuksista sekä veistoksista. Edeltävät kuukaudet ovat menneet melko intensiivisesti työhuoneella. Tänä keväänä työhuoneelle eristäyminen on tuntunut jotenkin erityisen luontevalta, koska tietyssä kohdassa sosiaaliset kontaktit olivat pakostakin rajallisia. Sitähän maalaaminen minulle hyvin pitkälti on, eristäytymistä, paradoksaalisesti kuitenkin ulkomaailmaa tarkastellen, sitä hengittäen ja vastaanottaen. Se on kamppailua värin ja muodon kanssa, rutattuja papereita ja päällemaalattuja pohjia. Se on toki myös onnistumisen tunnetta, toistoa, mikroaterioita, musiikkia, rytmiä, hallusinoimista akryylaattien katkussa, poikkeamista sivukujille, karttojen kääntöpuolelle. Se on vetäytymistä pois normaalioloista, joita ei ehkä ole olemassakaan, koska käsitys normaalista on hyvin pitkälti vain sopeutumista muutokseen.

Pääosassa töissäni on mieli ja kehollisuus, jatkuva muutostila, mikro- ja makrokosmos, virtuaali-ihminen luolaihmisen vaistoilla, uni ja valve, toden ja epätoden häilyvä raja. Pyrkimykseni on vangita edes joitain välähdyksiä inhimillisestä kokemuspiiristä ja saattaa ne teoksen muotoon. Hahmot ilmestyvät paperille ja kankaalle ikään kuin kamppaillakseen muodostaan ja olemassaolostaan. Töissäni kommentoin identiteettiä, sen jatkuvaa muutos- ja käymistilaa. Kuvani ovat sumeita metaforia niin yksilössä kuin yhteiskunnassa laajemmin tapahtuville henkisille ja fyysisille mutaatioille, jatkuvalle liikkeelle ja muutokselle.

Valmistuin Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2009. Siitä asti olen asunut ja työskennellyt Porissa. Kuvataiteen lisäksi teen musiikkia, yksin ja yhdessä.

Näyttelyä on tukenut Taike, Satakunnan taidetoimikunta

Oulun Taiteilijaseura -63 ry
UuleoPori
01.08.-23.08.2020


Björneborg ja Uleåborg, kaupungit Pohjanlahden rannikolla. Perämereltä Selkämerelle, aaltojen tuomana, UuleoPori. Meren aaltojen lisäksi myös toisenlainen aaltoliike yhdistää näitä kahta kaupunkia.

”Ääni on kuultavissa olevaa mekaanista aaltoliikettä.”
– wikipedia

Miellyttävä ääniaaltoilu tekee hyvää psyykeelle, toisaalta melu on terveysriski. Musiikki on voimavara, joka liikuttaa niin ruumista kuin mieltä. Terävää, pehmeää, hentoa ja kovaa, ääniaaltoilun monipuolisuus tuntuu loputtomalta. Moderni ihminen kohtaa äänimaisemia melkein kaikkialla. Kuinka kauas on lähdettävä kohdatakseen hiljaisuutta? Ja tuoko tuo taustahälyn puute rauhaa vai levottomuutta?

UuleoPori on Oulun Taiteilijaseuran vaihtonäyttely Poriin. Oulun Taiteilijaseura -63 ry on kuvataiteilijoiden ammatillinen yhdistys, joka toimii alueen taiteilijoiden edunvalvojana ja edistää kuvataidetta Oulun seudulla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Mukana näyttelyssä on 6 nykytaiteilijaa Oulun seudulta. Esillä mm. maalauksia, tekstiilitaidetta ja installaatioita.

Näyttelyn taiteilijat:
Ilona Kivijärvi
Anja Kurikka
Maria Markus
Johanna Pöykkö
Janne Raappana
Elisa Tuohimaa

Noora Ylipieti
Innocent Madness
04.- 26.07.2020

Kuvataiteilija Noora Ylipieti (TaM) maalaa villejä ja kirkkaita teoksia, joihin muodostuu omituisia, humoristisia sekä traagisia narratiiveja. Teokset tulvivat spontaania visuaalista innostusta ja lapsenomaista ekspressiivisyyttä, aiheiden sekä värimaailman ollessa unenomaisen surrealistisia.

Teoksien teemat näyttäytyvät salaperäisinä ja monimutkaisina. Ne löytävät viehkeitä kytköksiä seksuaalisuuteen, sukupuoleen sekä emootioihin. Maalauksien riemukkaat, eläväiset fantasiahahmot sulautuvat kokonaisuuteen inhimillisinä sekä haavoittuvina. Lopputuloksena on ylitsevuotava määrä merkityksiä, kertomuksia sekä allegorioita.

Noora Ylipieti on valmistunut AMK-kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2008 ja suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Aalto-yliopiston Taiteiden- ja suunnittelun korkeakoulussa, josta valmistunut 2017.

Ylipieti on pitänyt lukuisia ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa, että kansainvälisesti ja hänen teoksiaan on mm. HUS:in, Tuulensuun taidesäätiön sekä A-klinikkasäätiön taidekokoelmissa. Noora Ylipieti työskentelee Ateljeesäätiön työhuoneessaan Espoossa ja hän on Espoon Taiteilijakillan puheenjohtaja.

Nikki Jääskeläinen
Getting Intimate
23.5.–14.6.2020

Oion pitkään rullalla ollutta paperia. Huoneeseen leviää paha haju, paketissa lukee vinyyli. Tunnustelen vanhan tapetin pintaa ja tarkastelen vuosikymmenten takaisia kuvioita. Yritän kommunikoida kellertävän liukuvärin kanssa ja turhaudun mahdottoman lasikuituröpelön äärellä, mutta pääsen jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen oudon koristeen kanssa ja seuraan sen muotoja musteella, kunnes yhteys katkeaa. Kysyn neuvoa paperipainona toimivalta katukiveltä. Painan posken viileää, karheaa pintaa vasten. Kivi on hiljaa. Paperi odottaa ja haisee. Muste kuivuu siveltimessä.

Getting Intimate on prosessimaisesti rakentuva tapetti- ja piirustusinstallaatio, joka jatkaa kehittymistään näyttelyn ensimmäisen viikonlopun ajan gallerian auki ollessa. Avajaisia ei järjestetä. 

Nikki Jääskeläinen (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee musteen, hiilen ja arkipäiväisten kodin materiaalien kanssa.

Kiitos Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.

Facebook

Galleria 3H+K on kiinni 18.3.–19.4. Tiedotamme muutoksista tarvittaessa.

Henry Merimaan Yhteinen tila –näyttely 28.3.–19.4. muuttuu konseptiltaan fyysisestä näyttelystä Internetissä tapahtuvaksi etänäyttelyksi. Näyttely avautuu lauantaina 28.3. klo 12 Facebook–sivulla:

Yhteinen tila

Sivu toimii näyttelyn ajan kolme viikkoa.

– – –

Näyttelytiedote 15.3.

Henry Merimaa
Yhteinen tila
28.3.-19.4.2020

Yhteinen tila on paikka ja kokemus, jossa läsnäolijoiden vuoropuhelu ja yhteisölliset prosessit ovat mahdollisia. Näyttelyni sisältö ja ilme muotoutuu keskustelun sekä yhdessä tekemisen tuloksista, osittain minusta riippumatta.

Kutsuin etukäteen näyttelyyn myös vierailevia taiteilijoita dialogiseen työskentelyyn kanssani. Olin suunnitellut että avajaisyleisön kanssa tehdään galleriaan yhteinen maalaus. Näyttelyn ajalle oli suunniteltu ja sovittu useita erilaisia yleisötilaisuuksia. Näyttelyn oli tarkoitus olla elävä ja muuttuva tapahtuma.

***

Epidemiauutisointi ja viimeistään hallituksen ja viranomaisten tiedotukset koronan ehkäisyntoimenpiteistä vaikuttivat ratkaisevasti oman näyttelyni kohtaloon. Keskeinen ohje välttää yleisötilaisuuksia ja turhaa sosiaalista kanssakäymistä poisti näyttelyni yhteisöllisen vuoropuhelun ja yhteisöllisten prosessien käyttämisen mahdollisuudet.

Peruutin näyttelyavajaiset. Koska en halunnut kuitenkaan kokonaan peruuttaa näyttelyä,koronaohjeistuksen vaikutuksena riisuin siitä pois yhteisöllisiä elementtejä. Alkuperäinen konsepti oli osittain mukana, osittain typistettynä. Pyöritin ja pohdiskelin tätä suunnitelmaa muutaman päivän ajan.

Lisätiukennukset koronan suhteen tekivät mahdottomaksi toteuttaa eri tahojen kesken kokeellista tutkimustyöpajaa ja siihen liittyvää aineistoinstallaatiota. Ajellessani eräänä iltana Turusta kotiin muutin kokonaan näyttelysuunnitelman.

Muutoksista huolimatta näyttelyn nimi on ennallaan. ”Yhteinen tila” muodostuu neljästä esineteoksesta, jotka viittaavat ja kommentoivat symbolisilla ja käsitteellisillä tavoilla niihin asioihin, jotka alkujaan mietin tapahtuvan toiminnallisilla ja vuorovaikutuksellisilla tavoilla.
Näyttelystä tuli staattinen ja vihjeitä antava yhteinen paikka. Vuoropuhelu on silti mielestäni mahdollista, varsinkin jos kävijä soittaa gallerian ovikelloa ja tulee sisään asti.

Kiitän seuraavia henkilöitä joiden panos alkuperäisen näyttelyn toteutumisessa olisi ollut jännittävää ja innostavaa.

Taiteilijakolleegat: Mollu Heino, Titta Valla, Tapio Haapala, Veijo Setälä, Emilia Karju&Eero Merimaa ja Miina Hujala&Arttu Merimaa.

Taiteidenväliset tilaisuudet: Julia Hannula, Jaan Kallio ja Henry Flinkman.

Taiteen ja tutkimuksen projekti; Pertti Ala-Outinen, Anni Saisto, Pirita Frigren, Sanna Pitkäniemi-Toroska

Anna Matveinen
Death of a Party Girl
29.2.-22.3.

Death of a Party Girl on meta-modernistinen tutkielma mikrokosmoksen luovan määriteltyä symbolijärjestelmää jossa 2010-luvun teiniestetiikka, jälkeen jääneet muistoesineet, metsästys ja  kollektiivisien traumojen loputon pyörre synnyttävän palapelin, jonka salaisuuksia katsoja on kutsuttu ratkomaan.

Anna Matveinen on Mutalahden viimeinen lapsi, performanssi- ja kuvataiteilija ja laulaja. Tällä hetkellä hän opiskelee taiteen maisteriksi taideyliopistossa.

Avajaiset perjantaina 28.2. klo 18-20, tervetuloa!