NYTE

Jenni Kokkomäki
When in Bloom
17.11.-7.12.2018

Katson tyhjää maisemaa ja oikeastaan mitään ei tapahdu. Kaikki toimii kuten ennenkin, paitsi sujuvammin, jos asiasta jotain pitää sanoa. Kun yksi päättyy, jo toinen korvaa sen, ja näin se jatkuu. Kehitys on kehittynyt, olemme parempia kuin koskaan, vaikka tiedämmekin jokaisen juhlan päättyvän aikanaan.

When in Bloom on balladi länsimaisen kehityskulun seurauksista, joista nautimme nyt. Tai ehkä vasta huomenna. Se on laulu suloiselle talouskasvulle at all cost baby ja päätöksille joita on vain tehtävä sillä on tuottavampaa tehdä kuin olla tekemättä, se on omistettu ymmärryksemme arkkitehdeille ja oman painonsa alla notkahteleville ideologioille, kaikelle kikyttelylle ja tsemppikulttuurille, oh yes we can! Kiedon villatakin harteilleni sillä kesäilta on vilakka, järveltä käy tuulen vire. Kaikki on vaan kaunista eikä mikään tee kipeää.

Videoiden musiikista vastaa Miro Mantere.

Videoiden valmistamiseen ovat lisäksi osallistuneet Ida Backer, Juha Forss, Aki Hämäläinen, Hanna Iitti, Timo Jokitalo, Sanne Katainen, Esa Kirkkopelto, Tomi Kärkkäinen, Jonna Lehto, Jemina Mantere, Minja Mertanen, Are Nikkinen, Sari Pihlajamäki, Sanni Priha, Aino Päivinen, Teemu Päivinen, Eija Ranta, Juha Sääski ja Paula Tella.

Videoteoksen toteuttamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Karoliina Korvuo
Asdfg
17.11.-7.12.2018

Karoliina Korvuon Asdfg on jatko-osa noin vuosi sitten Kankaanpään galleriassa pidetylle Ihmisen työ -näyttelylle, jossa Korvuon muutaman vuoden ajan ylläpitämän autenttisen piirustusharjoitteen synnyttämiä jälkiä oli ensimmäistä kertaa esillä. Siinä missä Ihmisen työ keskittyi esittelemään metodia piirustusten takana ja pohtimaan harjoitetta suhteessa työn käsitteeseen jatkaa Asdfg harjoitteen dokumentointia ja sen suhteuttamista tapahtuma-aikaan ja tilaan.

Asdfg pyrkii reflektoimaan edelleen jatkuvaa meditaatioon, aistiherkkyyden harjoittamiseen ja järkeenkäyvästä estetiikasta luopumiseen perustuvaa harjoitetta suhteessa 2010-luvun Suomessa koettuun todellisuuteen kuten myös sitä ja sen tulevaisuutta koskeviin tarinoihin. Prosessin keskiössä on erilaisten selviytymiskeinojen pohtiminen tietoisuuden muuttumisesta intuition ymmärtämiseen ja sen tarkoitusta palvelevaan hyödyntämiseen.

Näyttely koostuu piirustuharjoitteista, niistä otetuista valokuvista sekä muutamista kontekstia määrittelevistä kuvista, joissa tuodaan esiin joitain piirustusharjoitteiden ja näyttelyn muotoutumiseen vaikuttaneita tekijöitä.

Julisteessa ja esimerkiksi tämän paperin otsikossa näyttelyn nimen paikalla oleva käsinkirjoitettu sana on aseemista kirjoitusta, joka on poimittu eräästä keväisestä aamusivuharjoitteesta. Sen käännös asdfg on kirjainjono, joka syntyy eurooppalaisen tietokonenäppäimistön keskimmäisen kirjainrivin viidestä ensimmäisestä kirjaimesta vasemmalta oikealle katsottuna. Kirjainjono esiintyy usein yhteyksissä, joissa digitaalisen sisällön tai prosessin yhteyteen liitettävä kuvaavampi kielellinen nimeäminen tai selostus on tuntunut käyttäjästä epäolennaiselta. Ilmaus asdfg voi tulla nähdyksi joko kommenttina tästä koetusta epäolennaisuudesta tai se voi vaihtoehtoisesti kuvata käsillä olleen prosessin tai sisällön koettua merkityksellisyyttä.

Ninni Korkalo
Black, Red, White Diaries
20.10.-8.11.2018

Galleria 3H+K:n isossa huoneessa on esillä Ninni Korkalon videoteoksia Sulavalumi-sarjasta.

Sulavalumi (Melting Snow) on vuosien 2016-2018 aikana toteutettu kolmiosainen omaelämänkerrallista, dokumentaarista tarinaa ja fiktiota yhdistävä teossarja, joka pohjautuu ja ammentaa Lumikki-sadusta. Sulavalumi koostuu kaksi kanavaisesta videoinstallaatiosta Black, Red, White Diaries ja kolmesta videoteoksesta Lumikki Psyché, Envy interviews ja Surveillance.

Sulavalumi -nimi viittaa muutosprosesseihin, joita käymme läpi, koemme ja jota kohti hakeudumme elämämme aikana. Sulavalumi on liikettä ja muutosta, aineen muuttumista toiseksi, irrallisen kauniin partikkelin yhtymistä suurempaan kokonaisuuteen. Tekoprosessin aikana Korkalo on pohtinut muuan muassa sitä, mitä sadun ”Punainen kuin veri, valkoinen kuin lumi ja musta kuin Ebenpuu” voi merkitä? miten satua voi uudelleentulkita?, mikä on totta, mikä satua?

Heta Pöyry
Kuljet ohi
22.9.-11.10.2018

Elämme elämämme toisten keskellä. Jatkuvassa ristiriidassa, jossa
haluamme olla oman tiemme kulkijoita ja samaan aikaan muiden
ihmisten luona. Pienten asioiden vaikeus syntyy kykenemättömyydestä
kommunikoida toisten kanssa. Kuljemme kohti, ohi ja taas poispäin,
kuvittelemme miten olemme läsnä emmekä kuitenkaan ole. Aina
hieman enemmän kääntyneet itseemme kuin toisten puoleen.

Heta Pöyry on valmistunut Taiteen maisteriksi vuonna 2013 ja asuu ja
työskentelee parhaillaan Ranskassa. Kuljet ohi koostuu grafiikan
vedoksien lisäksi piirroksista, joiden kautta hän on pyrkinyt irtautumaan
grafiikalle ominaisesta, vaihe vaiheelta etenevästä työskentelystä
välittäen piirrosjäljen yhtä vähäeleisesti. Oli tekniikka mikä tahansa,
vaikeinta on pysyä yksinkertaisuudessa. Tyhjä tila kutsuu ja houkuttelee
täyttämään, mutta vähäeleisyys haastaa katsomaan itseään.

Elina Lundahl
Let them be helpless like children
– Erään prosessin kuvaus. Piirroksia ja kirjataidetta
22.9.-11.10.2018

Elina Lundahl (1987, Vesilahti) on pirkanmaalainen kirjansitojamestari ja kuvataiteilija. Hän on toiminut Tampereella kirjansitojana vuodesta 2010 ja työskentelee Nokialla sijaitsevassa Tehdas 108:ssa kuvataiteen ja kulttuurin parissa.

Lundahlin taiteellisessa työskentelyssä toistuvat hitaat inhimilliset kehityskaaret ja yhteensovittamattomien aineiden teemat, joita tarkastellaan vaihtelevien, tekijän kasvuympäristöstä tuttujen kierrätys- ja romumateriaalien työstämisen kautta.

Johanna Sinkkonen
Minäkin olen vain ihminen
25.8.-13.9.2018

Johanna Sinkkosen ”Minäkin olen vain ihminen” -näyttely Galleria 3H+K:SSA kuvaa yhden ihmisen kautta miltä ilmastonmuutos ja siitä aiheutuvat ongelmat tuntuvat.

Näyttelyn materiaalit on koottu rakennusteollisuudesta ylijääneestä eristepaperista sekä muovi- ja vaatejätteestä. Näistä on rakentunut muun muassa suurikokoinen muotokuva-ryijy: ”Lähtökohta ryijyyn on isovanhempieni tapa säästää kaikki jogurttipurkit ja leipäpussit, joita äidin äitini kuoltua löytyi suuria määriä. Osa materiaaleista tuleekin tästä kuolinpesästä. Vielä elossa oleva isän äitini taasen teki ryijyjä, tosin lattialle, muovista ja muusta kierrätysmateriaalista.” kertoo taiteilija Johanna Sinkkonen ensimmäisestä näyttelystään Porissa, Galleria 3H+K:ssa.

Rakennusteollisuudesta ylijääneestä eristepaperista taiteilija on käyttänyt myös eristävän puolen, joka näyttää hopeoidulta levyltä. Tästä on syntynyt sekatekniikkateoksia, jotka heijastavan pintansa avulla liittävät katsojat osaksi teosta. Muut teokset on toteutettu sekatekniikalla, piirtäen ja maalaten mm. musteella, lyijykynällä, hiilellä, akryylillä ja tussilla. ”Toteuttamalla teokseni näin, saan sekoitettua toden ja epätoden ja kenties herättämään ajatuksia tästä maailmasta ja tulevasta.” Sinkkonen kertaa.

Yksi näyttelyn tavoitteista on rohkaista kokijaa pysähtymään, näkemään ympäristönsä toisin. Moni tiedostaa elämäntapojensa vaikutukset ilmastonmuutokseen, mutta eivät silti muuta tapojansa. ”Teokseni kommentoivat ihmisten kadonnutta luontosuhdetta, tulevaisuuden uhkakuvia ja pienen ihmisen vastuuta ja ahdistusta omasta toiminnastaan ympäristönsä hyväksi. Materiaaleillaan ne näyttävät esimerkkiä siitä, miten taidetta voi luoda kestävällä kehityksellä. Ilmasto ja sen muutokset ovat keskeinen osa teosteni teemaa ja tämän voi nähdä sekä aihepiiristä että kuvainnollisesti teoksia katsoessa.”.

Johanna Sinkkonen (1983) on turkulainen taiteilija, joka on toiminut taidekentän eri tehtävissä yli 10 vuoden ajan. Hän on erikoistunut julkisiin tilataide- ja paikkasidonnaisiin teoksiin sekä suurikokoisiin sekatekniikka teoksiin. Sinkkonen yhdistelee työskentelyssään pelottomasti eri taiteen aloja, rikkoen näin taiteessa vallitsevia normeja. Hän toteuttaa teoksensa luontoa ja ympäristöä vahingoittamatta, materiaaleja kierrättäen. Taiteellaan Sinkkonen kysyy usein kysymyksiä liittyen ympäristöön, tasa-arvoon ja välittämiseen. Vaikka taiteilijan omat teokset kommentoivat ongelmia joita maailmamme joutuu kohtaamaan, julkisessa taiteessa hän on antanut itselleen luvan leikkiä ja etsiä kauniita ja hauskoja asioita ympäriltään. Johannan työskentely eroaa usein vallalla olevasta galleriatoiminnasta ja tämän vuoksi hän etsii usein vaihtoehtoisia tapoja tuoda töitään yleisölle esille.

Iitta Pieti ja Susa Walve
VIRTAUS
28.7.-16.8.2018

Näyttelyn teokset kertovat elämän rajapinnoista, alusta ja lopusta, pimeydestä, tyhjyydestä sekä tuntemattomasta. Ne kertovat tarinoita, raottavat hetkiä. Teokset pohtivat olemassaoloa, elämää – mistä kaikki alkaa ja miten kaikki päättyy, onko aika lineaarista vai syklistä.

Teokset liikkuvat tutun ja tunnistamattoman välimaastossa pilkahdellen ja soljuen. Nämä hetket yhdistyvät luonnosta saatuihin kuva- ja muotokieliin.

Iitta Pieti ja Susa Walve lähestyvät aiheita eri perspektiiveistä ja metodein, mutta tunnelma sekä luonnosta saadut muodot yhdistävät heidän teoksiaan. Näyttelyssä nähdään eri tekniikoita aina piirtämisestä tussimaalauksiin ja veistoon. Pieti ja Walve kohtasivat kuvataideopinnoissa Imatralla, josta he ovat kumpikin valmistuneet kuvataiteilijoiksi.

Iitta Pieti (s. 1988) lähestyy näyttelyn teemaa elämän hiipumiseen, kuolemaan ja läheisen menettämiseen liittyvistä tunteista ja kokemuksista tarkastellen. Hän esittää näyttelyssä kokonaisuuden, joka sisältää sekä kuvanveistoa että piirtämistä.

Pietin teosten ilmaisullisuus vaihtelee tyypillisesti tarinallisuuden, runollisuuden, käsitteellisyyden sekä abstraktin ja figuratiivisen välillä. Tyhjyyden ja hiljaisuuden käyttäminen osana teosta toistuu hänen työskentelyssään usein. Teosten materiaalien, tekniikoiden ja koon vaihtelevuus ovat yhtälailla osa hänen tapaansa työskennellä.

Susa Walve (s. 1988) tuo näyttelyyn piirustuksia, tussimaalauksia sekä kiviveistoksia. Isommat tussipiirustukset syntyvät pienistä viivoista, luoden suurempia kokonaisuuksia. Piirrosjäljen kanssa tilaa jakaa tyhjyys, jonka Walve mieltää piirustusten tärkeimmäksi osaksi. Piirtämisen lisäksi Walve työskentelee ajoittain myös kolmiuloitteisten teosten parissa, mm. kaivertaen kiveä. Töissä esiintyy viitteitä elämän kiertokulusta ja luonnossa tapahtuvista reaktioista, aina molekyylitasolta lähtien. Ne pohtivat ajatusta, ettei ole olemassa alkua tai loppua, ainoastaan siirtymää sekä energiaa, joka kiertää kehää. Luonnon lisäksi Walve löytää inspiraatiota myös itämaisesta taiteesta ja filosofiasta.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.