Ninni Korkalo: Black, Red, White Diaries 20.10.-8.11.

Ninni Korkalo
Black, Red, White Diaries
20.10.-8.11.2018

Galleria 3H+K:n isossa huoneessa on esillä Ninni Korkalon videoteoksia Sulavalumi-sarjasta.

Sulavalumi (Melting Snow) on vuosien 2016-2018 aikana toteutettu kolmiosainen omaelämänkerrallista, dokumentaarista tarinaa ja fiktiota yhdistävä teossarja, joka pohjautuu ja ammentaa Lumikki-sadusta. Sulavalumi koostuu kaksi kanavaisesta videoinstallaatiosta Black, Red, White Diaries ja kolmesta videoteoksesta Lumikki Psyché, Envy interviews ja Surveillance.

Sulavalumi -nimi viittaa muutosprosesseihin, joita käymme läpi, koemme ja jota kohti hakeudumme elämämme aikana. Sulavalumi on liikettä ja muutosta, aineen muuttumista toiseksi, irrallisen kauniin partikkelin yhtymistä suurempaan kokonaisuuteen. Tekoprosessin aikana Korkalo on pohtinut muuan muassa sitä, mitä sadun ”Punainen kuin veri, valkoinen kuin lumi ja musta kuin Ebenpuu” voi merkitä? miten satua voi uudelleentulkita?, mikä on totta, mikä satua?

Karkki Mäkelä: Sopimaton 20.10.-8.11.

Karkki Mäkelä
Sopimaton
20.10.-8.11.2018

Karkki Mäkelän Sopimaton-näyttely tutkii uuden vanhaksi ja jälleen uudeksi muuttumisen prosessia, pohtimalla sekä ajattelutavan että käytännön perintöä sekä sen eri puolia ja tarpeellisuutta. Kierrätysmateriaalia oleville pohjille toteutetuissa mixed media -maalauksissa vertautuu käyttäytymiskaavoihin kangistuminen muutoksen luonnollisuuteen.

Näyttelyn yksittäisiä teemoja ovat muunmuassa yksilön kasvu ja muutos ihmissuhteiden kautta, pinttyneet, kyseenalaistamatta sukupolvelta toiselle siirtyvät ajattelu- ja käyttäytymismallit sekä näiden syyt.

Teokset hakevat vastauksia läheisyyden, epävarmuuden ja hyväksynnän etsimisen aiheuttamasta adaptaatiosta, sekä hedonismin ja eskapismin vaikutuksesta. Milloin tuttuuden ja turvallisuuden tunne estää kehittymisen, ja miksi muutosta vastustetaan raivokkaasti, vaikka se olisi todistettu järkeväksi. Tapojen periytymisen ja uudistumisen kaavaa käsittelen rinnastamalla tapojen pysyväisyyttä ja muuttumista teennäisiin rakenteisiin sekä luonnon kiertokulkuun piiloutumisen, maatumisen, lihallisuuden hetkellisyden ja elämän jatkuvuuden uudistumisen kautta.

Heta Pöyry: Kuljet ohi 22.9.-11.10.

Heta Pöyry
Kuljet ohi
22.9.-11.10.2018

Elämme elämämme toisten keskellä. Jatkuvassa ristiriidassa, jossa
haluamme olla oman tiemme kulkijoita ja samaan aikaan muiden
ihmisten luona. Pienten asioiden vaikeus syntyy kykenemättömyydestä
kommunikoida toisten kanssa. Kuljemme kohti, ohi ja taas poispäin,
kuvittelemme miten olemme läsnä emmekä kuitenkaan ole. Aina
hieman enemmän kääntyneet itseemme kuin toisten puoleen.

Heta Pöyry on valmistunut Taiteen maisteriksi vuonna 2013 ja asuu ja
työskentelee parhaillaan Ranskassa. Kuljet ohi koostuu grafiikan
vedoksien lisäksi piirroksista, joiden kautta hän on pyrkinyt irtautumaan
grafiikalle ominaisesta, vaihe vaiheelta etenevästä työskentelystä
välittäen piirrosjäljen yhtä vähäeleisesti. Oli tekniikka mikä tahansa,
vaikeinta on pysyä yksinkertaisuudessa. Tyhjä tila kutsuu ja houkuttelee
täyttämään, mutta vähäeleisyys haastaa katsomaan itseään.

Elina Lundahl: Let them be helpless like children 22.9.-11.10.

Elina Lundahl
Let them be helpless like children
– Erään prosessin kuvaus. Piirroksia ja kirjataidetta
22.9.-11.10.2018

Elina Lundahl (1987, Vesilahti) on pirkanmaalainen kirjansitojamestari ja kuvataiteilija. Hän on toiminut Tampereella kirjansitojana vuodesta 2010 ja työskentelee Nokialla sijaitsevassa Tehdas 108:ssa kuvataiteen ja kulttuurin parissa.

Lundahlin taiteellisessa työskentelyssä toistuvat hitaat inhimilliset kehityskaaret ja yhteensovittamattomien aineiden teemat, joita tarkastellaan vaihtelevien, tekijän kasvuympäristöstä tuttujen kierrätys- ja romumateriaalien työstämisen kautta.

Johanna Sinkkonen: Minäkin olen vain ihminen 25.8.-13.9.

Johanna Sinkkonen
Minäkin olen vain ihminen
25.8.-13.9.2018

Johanna Sinkkosen ”Minäkin olen vain ihminen” -näyttely Galleria 3H+K:SSA kuvaa yhden ihmisen kautta miltä ilmastonmuutos ja siitä aiheutuvat ongelmat tuntuvat.

Näyttelyn materiaalit on koottu rakennusteollisuudesta ylijääneestä eristepaperista sekä muovi- ja vaatejätteestä. Näistä on rakentunut muun muassa suurikokoinen muotokuva-ryijy: ”Lähtökohta ryijyyn on isovanhempieni tapa säästää kaikki jogurttipurkit ja leipäpussit, joita äidin äitini kuoltua löytyi suuria määriä. Osa materiaaleista tuleekin tästä kuolinpesästä. Vielä elossa oleva isän äitini taasen teki ryijyjä, tosin lattialle, muovista ja muusta kierrätysmateriaalista.” kertoo taiteilija Johanna Sinkkonen ensimmäisestä näyttelystään Porissa, Galleria 3H+K:ssa.

Rakennusteollisuudesta ylijääneestä eristepaperista taiteilija on käyttänyt myös eristävän puolen, joka näyttää hopeoidulta levyltä. Tästä on syntynyt sekatekniikkateoksia, jotka heijastavan pintansa avulla liittävät katsojat osaksi teosta. Muut teokset on toteutettu sekatekniikalla, piirtäen ja maalaten mm. musteella, lyijykynällä, hiilellä, akryylillä ja tussilla. ”Toteuttamalla teokseni näin, saan sekoitettua toden ja epätoden ja kenties herättämään ajatuksia tästä maailmasta ja tulevasta.” Sinkkonen kertaa.

Yksi näyttelyn tavoitteista on rohkaista kokijaa pysähtymään, näkemään ympäristönsä toisin. Moni tiedostaa elämäntapojensa vaikutukset ilmastonmuutokseen, mutta eivät silti muuta tapojansa. ”Teokseni kommentoivat ihmisten kadonnutta luontosuhdetta, tulevaisuuden uhkakuvia ja pienen ihmisen vastuuta ja ahdistusta omasta toiminnastaan ympäristönsä hyväksi. Materiaaleillaan ne näyttävät esimerkkiä siitä, miten taidetta voi luoda kestävällä kehityksellä. Ilmasto ja sen muutokset ovat keskeinen osa teosteni teemaa ja tämän voi nähdä sekä aihepiiristä että kuvainnollisesti teoksia katsoessa.”.

Johanna Sinkkonen (1983) on turkulainen taiteilija, joka on toiminut taidekentän eri tehtävissä yli 10 vuoden ajan. Hän on erikoistunut julkisiin tilataide- ja paikkasidonnaisiin teoksiin sekä suurikokoisiin sekatekniikka teoksiin. Sinkkonen yhdistelee työskentelyssään pelottomasti eri taiteen aloja, rikkoen näin taiteessa vallitsevia normeja. Hän toteuttaa teoksensa luontoa ja ympäristöä vahingoittamatta, materiaaleja kierrättäen. Taiteellaan Sinkkonen kysyy usein kysymyksiä liittyen ympäristöön, tasa-arvoon ja välittämiseen. Vaikka taiteilijan omat teokset kommentoivat ongelmia joita maailmamme joutuu kohtaamaan, julkisessa taiteessa hän on antanut itselleen luvan leikkiä ja etsiä kauniita ja hauskoja asioita ympäriltään. Johannan työskentely eroaa usein vallalla olevasta galleriatoiminnasta ja tämän vuoksi hän etsii usein vaihtoehtoisia tapoja tuoda töitään yleisölle esille.

Riikka Mäkikoskela: Pohjoinen rokokoo 25.8.-13.9.

Riikka Mäkikoskela
Pohjoinen rokokoo
25.8.-13.9.2018

Riikka Mäkikoskelan kolmiulotteisen kuvataiteellisen työskentelyn teemoja ovat visuaalisen, materiaalisen ja kulttuurisen yhteenkietoutuminen, materiaaliset merkitykset ja käsitteet sekä tradition tulkinta. Hän käsittelee teoksissaan ihmisen elämänkaarta ja sukupolvien limittäisyyttä sekä sitä, miten tavat ja tottumukset muotoutuvat sukupolvesta toiseen. Mäkikoskela kuvaa nykyajan yhteiselon kokemuksia ja kertoo useille tulkinnoille avoimia paikallisia tarinoita. Niitä värittävät esimerkiksi Lähi-idässä syntynyt kristinusko ja Keski-Eurooppaan painottunut taidehistoria. Mäkikoskelan teokset avaavat pohjoista sielunmaisemaa, jossa kaamoksen rinnalla on usein seuraavaan kevääseen kantavaa valoa, eloa ja leikillisyyttä. Näyttelyn veistokset juhlistavat elämän runsautta ja monimuotoisuutta – sen nurjia puolia unohtamatta.

Rokokoon hengessä Mäkikoskela yhdistää myös käsityön ja taiteen. Hän käyttää perinteisiä materiaaleja ja tekniikoita, kuten keramiikkaa, mutta yhdistää myös materiaaleja ennakkoluulottomasti, esimerkiksi keramiikan ja akryylimuovin. Sekä työskentelymateriaalin että sen työstötavan valinta ovat Mäkikoskelalle tärkeitä, sillä molemmilla luodaan kulttuurisia merkitysyhteyksiä ja viittauksia eri aikoina syntyneisiin tottumuksiin ja tapoihin. Mäkikoskelan tavoite on löytää vuoropuhelua teoksen sisällön, työskentelymateriaalin ja sen työstötavan välille. Näin veistoksiin muodostuu erityisiä paikkoja, jotka kertovat yhdessätekemisestä, myötäelämisen pyrkimyksestä ja vaikeudesta sekä oman itsen näkemisestä ja unohtamisesta.

TaT Riikka Mäkikoskela (s. 1975) on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Aalto-yliopistossa. Hän on Kuvanveistäjäliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen. Mäkikoskelan teoksia ja tutkimusta on esitelty useissa tapahtumissa, konferensseissa, julkaisuissa, gallerioissa ja museoissa sekä Suomessa että ulkomailla. Taiteellisen työn ohella hän toimii tällä hetkellä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton toiminnanjohtajana.

Näyttelyä on tukenut Greta och Alfred Runebergs Stiftelse

Kiitokset:

Hannamaija Heiska/Kauniaisten kuvataidekoulu
Alma Muukka-Marjovuo/Sibelius-lukio
Tomi Pelkonen/Aalto ARTS

Iitta Pieti ja Susa Walve: VIRTAUS 28.7.-16.8

Iitta Pieti ja Susa Walve
VIRTAUS
28.7.-16.8.2018

Näyttelyn teokset kertovat elämän rajapinnoista, alusta ja lopusta, pimeydestä, tyhjyydestä sekä tuntemattomasta. Ne kertovat tarinoita, raottavat hetkiä. Teokset pohtivat olemassaoloa, elämää – mistä kaikki alkaa ja miten kaikki päättyy, onko aika lineaarista vai syklistä.

Teokset liikkuvat tutun ja tunnistamattoman välimaastossa pilkahdellen ja soljuen. Nämä hetket yhdistyvät luonnosta saatuihin kuva- ja muotokieliin.

Iitta Pieti ja Susa Walve lähestyvät aiheita eri perspektiiveistä ja metodein, mutta tunnelma sekä luonnosta saadut muodot yhdistävät heidän teoksiaan. Näyttelyssä nähdään eri tekniikoita aina piirtämisestä tussimaalauksiin ja veistoon. Pieti ja Walve kohtasivat kuvataideopinnoissa Imatralla, josta he ovat kumpikin valmistuneet kuvataiteilijoiksi.

Iitta Pieti (s. 1988) lähestyy näyttelyn teemaa elämän hiipumiseen, kuolemaan ja läheisen menettämiseen liittyvistä tunteista ja kokemuksista tarkastellen. Hän esittää näyttelyssä kokonaisuuden, joka sisältää sekä kuvanveistoa että piirtämistä.

Pietin teosten ilmaisullisuus vaihtelee tyypillisesti tarinallisuuden, runollisuuden, käsitteellisyyden sekä abstraktin ja figuratiivisen välillä. Tyhjyyden ja hiljaisuuden käyttäminen osana teosta toistuu hänen työskentelyssään usein. Teosten materiaalien, tekniikoiden ja koon vaihtelevuus ovat yhtälailla osa hänen tapaansa työskennellä.

Susa Walve (s. 1988) tuo näyttelyyn piirustuksia, tussimaalauksia sekä kiviveistoksia. Isommat tussipiirustukset syntyvät pienistä viivoista, luoden suurempia kokonaisuuksia. Piirrosjäljen kanssa tilaa jakaa tyhjyys, jonka Walve mieltää piirustusten tärkeimmäksi osaksi. Piirtämisen lisäksi Walve työskentelee ajoittain myös kolmiuloitteisten teosten parissa, mm. kaivertaen kiveä. Töissä esiintyy viitteitä elämän kiertokulusta ja luonnossa tapahtuvista reaktioista, aina molekyylitasolta lähtien. Ne pohtivat ajatusta, ettei ole olemassa alkua tai loppua, ainoastaan siirtymää sekä energiaa, joka kiertää kehää. Luonnon lisäksi Walve löytää inspiraatiota myös itämaisesta taiteesta ja filosofiasta.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Ilona Romunen: Olla osa 30.6.-19.7.

Ilona Romunen
Olla osa
30.6.–19.7.2018

Olla osa käsittelee tarvetta sulautua ja samaistua. Kokemus osallisuudesta ja johonkin kuulumisesta on ihmiselle perustavanlaatuinen tarve, joka ei välttämättä aina toteudu ja yksilö päätyy kokemaan irrallisuuden tunteita. Seuraa tunne toiveesta sulautua maisemaan ja häivyttyä ympäristöönsä.

Näyttely koostuu sarjasta akryylimaalauksia, joka kertoo hetkestä, jossa pelko toisia kohtaa kasvaa suureksi. Sulautumisen ja samaistumisen tarve alkaa kohdistua yksilön välittömään ympäristöön. Parkkipaikan kasveihin, tienvieren ohikiitäviin maisemiin, heinänkorsiin, puhelimeen. Teokset sivuavat hetkeä, jolloin herää toive olla olematta läsnä ja hetkeä, jolloin unohtuu ajatuksiinsa. Hetkeä, jossa herää toive unohtumisesta ja uppoutumisesta.

Näyttelyarvio: Ilona Romusen maalauksissa luonto ei auta ihmistä

Mitä itää? 29.6.-8.7.

Mitä itää?
– Taiteilijaseura NYTEry:n organisoima tapahtumallinen näyttely
Poriginal galleria 29.6.-8.7.18

Näyttelyarvio: Taiteilijoiden ja turvapaikanhakijoiden yhteinen näyttely keskustelee ihmisyyden, suomalaisuuden ja taiteen keskeneräisyydestä

Turvapaikanhakijoita, 50 kipsivalosjalkaa ja Teemu Mäki – Gallerianäyttelyn lopullinen anti on yllätys tekijälleenkin

Mitä itää? on osa Katriina Sjöblomin ja Hanna Luukkosen turvapaikanhakijoiden integraatiota taiteen keinoin koskevaa projektia, johon taiteilijaseura NYTE ry on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen. Projekti on käynnistynyt vuoden 2018 alussa. Olemme tehneet turvapaikanhakijoiden kanssa näyttelyä varten kipsivaloksia heidän ja kantaväestön jaloista tarkoituksena valmistaa yhteinen installaatio.

Kutsuimme näyttelyyn mukaan taiteilijat Irma Optimisti, Teemu Mäki, Angelica Meusel, Marika Räty, Markus Luiro, Mikael Korkee ja Marja Sarja sekä Sanni Sundvall käsittelemään pakolaisuuden teemaa taiteellisen ilmaisunsa kautta käyttäen materiaalina noita kipsivaloksia.

Taiteilijaseura NYTE ry on vuoden 2018 aikana tehnyt projektin maahanmuuttajien integroinnista taiteen keinoin. Projektissa on tehty erityisesti turvapaikkahakijanaisten ja -lasten kanssa erilaisia toiminnallisia aktiviteetteja, tavoitteena tutustuttaa ja rohkaista heitä käyttämään kaupungin mahdollisuuksia. Projektia on tukemassa Opetus- ja kulttuuriministeriö apurahalla ja näyttelyä tukemassa Porin kaupunki palkkioavustuksella.

Näyttelytila on avoinna 29.6. – 8.7. joka päivä 11-18. Tervetuloa.

Ohjelma:

perjantai 29.6. kello 17-19
performanssit seuraavilta taiteilijoilta:
– Markus Luiro
– Irma Optimisti

perjantai 29.6. – 8.7.
– Tämä maa ei ole sinun. Installaatio. Teemu Mäki ja työryhmä

tiistai 3.7. kello 17-
– Rakastajat-teatterin näyttelijä Angelica Meusel lukee muutaman tarinan Karkotetut -teoksesta, joka perustuu Kaisa Viitasen haastatteluihin ja Katja Tähjän valokuviin.
– Maire Karuvuori, performanssi

lauantai 7.7. kello 12-17
Pop-up Lähi-Itä -ravintolapäivä.
– Ruokaa Arabiasta ja Persiasta. Tule ja ihastu. 5 €/annos.

sunnuntai 8.7. kello 14-
– Sanni Sudvall lausuu runojaan
– Mikael Korkee esitys/installaatio
– yhteisperformanssi

Näyttelytilassa on lisäksi esillä Marja Sarjan videoteos sekä muuttuvia yhteisteoksia.

Taiteilijat ja teokset:

Irma Optimisti (s. 52)
performanssitaiteilija ja kaaosteoriasta väitellyt matemaatikko, joka työskentelee matematiikan yliopistolehtorina Turun yliopistossa. Hän on tehnyt performanssitaidetta vuodesta v. 1989 lähtien ja esiintynyt eri puolilla maailmaa niin festivaaleilla, gallerioissa kuin taidemuseoissakin. Hänen teoksensa käsittelevät naiseutta, identiteettiä, politiikka ja matemaattis-luonnontieteellisiä elementtejä yhdistettynä ruumiintoimintoihin.

Teemu Mäki (s. 67)
taiteilija, kirjailija, ohjaaja, tutkija, kuvataiteen tohtori, Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja.

Angelika Meusel (s. 59)
Rakastajat-teatterin näyttelijä

Markus Luiro (s. 85)
kuvataiteilija, joka tekee toisinaan performansseja

Mikael Korkee (s. 91)
Teos: LEVOS TOIVOS ANKKURIN (esitys/installaatio). Meri ja vesistöt. Inspiroidun vedestä. Meressä on kotini. Vesistöt jakavat maita ja kansoja. Meri on rauhan paikka, mutta se myös koettelee. Aallokot ja virrat muovaavat hitaasti. Kuohuvassa vedessä piilee totuus. Olet varmasti joskus poiminut rannalta kiven. Kiven jollaista et ole koskaan ennen nähnyt, johdattanut sen kotiin. Se on tullut osaksi omaa kalliotasi. Siellä se hioutuu, sulautuu, oppii tavat, tuo ja luo uutta. Se on kivi millä on tarina. Se lepää kaikkeuden kalliolla. Vedet muovaavat sitä, kuin kaikkeuden iänikuinen tahto.

On montaa sijaa minne levolle voit laskea. Tämä maa.. tämä kallio, antaa ankkuris painos levähtää. Etsit paikkaas kantain ankkurii. On sillä toivon kuva. Rauhaisaks tukevaks rakennettu paikka. Ylistää sä voit, kuinka suuri on toivos armo. Ojennetut ovat kädet.. suonis virtaavan oikeudenmukaisuus.

Teos ”Levos Toivos Ankkurin” tutkii ankkuria. Tutkii sen ulottuvuuksia objektina ja symbolina. Sen vaikutusta ihmisten, eri kansakuntien välillä. Se tuo mukanaan siihen liittyviä käsitteitä kuten merenkulku, vesi, meri, pohja, tuki, lepo, toivo, ihmisyys. Ankkuri on osoitus, se on mielen jatke.

Sanni Sundvall (s. 2000) on porilainen runoilija ja lausuja

Marja Sarja (s. 78)
Teos: Vuoro (video). Käsittelen teoksessa ihmistä työntekijänä ja työn kohteena. Kuinka aika ja voimassa olevat resurssit tarjoavat mahdollisuuksia kohtaamiselle/kohtaamattomuudelle. Mitä käsiemme kautta kulkee?

Aleksi Matikainen: Piirroksia

Aleksi Matikainen
PIIRROKSIA
26.5.-14.6.2018

Piirtämällä musteella ja hiilellä paperille toteutetut teokset käsittelevät outoutta ja unohdusta. Teokset ovat eräänlaisia toteamuksia toiseuden kokemuksesta ajassamme. Teoksissani outous ja unohdus näyttäytyvät ihmishahmojen ulkoisina vääristyminä.

Sivuan teoksissani Heideggerin tunnettua ajatusta, jonka mukaan ihmisen olemiselle ajassa on luonteenomaista oleminen kohti kuolemaa (Sein zum Tode). Hänen mukaansa inhimillinen täälläolo on itsensä edellä, se kurkottaa tulevaisuuteen, kuolee koko ajan.(Heidegger 2000, 369–373.) Teosteni hahmot elävät tähän viitaten ikään kuin edellä aikaansa, aavistaen tulevan, muuttuen siten oudoiksi omassa ajassaan.

Unohduksen ja unholan kuvat puolestaan heijastavat menetystä. Ilman muistia/muistoa läheisimmätkin ihmiset pysyvät tuntemattomina ja käsitys maailmasta on vain havaintojen virtaa, jota on vaikea ymmärtää (https://www.muistiliitto.fi/fi/aivot-jamuisti).

Lähteet:
Heidegger, Martin, Oleminen ja aika (Sein und Zeit, 1927). Suom. Reijo Kupiainen. Vastapaino, 2000.
https://www.muistiliitto.fi/fi/aivot-ja-muisti 16.5.2018