Maria Leppänen ja Henna Inkinen 5.5.-25.5.

Maria Leppänen ja Henna Inkinen
Galleria 3h+k, Pori
6.5.-25.5.2017

Avajaiset 5.5. klo 18.

Maria Leppänen:
Kasvutarinoita

Olen jo kauan rakastanut puutarhanhoitoa. Kun minusta ei ollut maalaamaan, minä piirsin ja suunnittelin kukkapenkkejä. Yhdistelin värejä ja mietin, mitkä perennat kukkisivat samaan aikaan.

Minulla on kokemusta ainoastaan omien lasten ja puutarhakasvien kasvatuksesta. Niinpä opiskelin vähän kasvatustiedettäkin. Ymmärsin, että kuten puutarhanhoidossa, kannattaa tietää millaisessa kasvualustassa uudet hauraat alut lähtevät parhaiten kasvamaan. Tai jos verso meinaa kuihtua tai vääntyä väärälle saralle, miten se ravitaan ja tuetaan.

Kuin kompostimulta, muistot kerrostuvat ja sen päälle kasvaa uutta kasvua. Mietin elämän ja historian kerroksellisuutta. Minua alkoi kiinnostaa myös ikäihmiset ja heidän tarinansa. Miten sota vaikutti heihin ja miten ne asiat siirtyivät seuraaviin sukupolviin. Miten yleensäkin suhtaudumme vastoinkäymisiin, vaikuttaa siihen myös kasvatus. Miten vanhempamme on kasvatettu, miten meidät on kasvatettu, miten me kasvatamme ja millaiseksi kasvatamme itsemme, on muuttunut merkittävästi sadassa vuodessa. On hyvä olla tietoinen historiastaan, että sukupolvien yli kantautuneet taakat voidaan katkaista.

Hyvään maahan kasvaa uutta tervettä kasvua.
Ja kun kuolema korjaa sadon, toivottavasti maa jää yhä hedelmälliseksi.

Hauras elämä.
Nyt se on, paras vuodenaika, kevät!

Maria Leppäsen Kasvutarinoita -näyttelyssä nähdään posliinimaalauksia, maalauksia ja kirjailuja vanhoille pitsiliinoille.


Henna Inkinen:
Maalaus on juhla

Maalauksen keinoin toteutetut mystiset väri-iloitteluni rakentuvat omien mielenmaisemieni pohjalta. Maalaus on ilon ja tekemisen juhla, tapa käsitellä maailmamme kauneuden ihmettä. Juhlani on rehevä aistimaisema, ja kuten luontoonkin, ovat näihin juhliin kaikki tervetulleita. Aihioni löydän metsien ja niittyjen kätköistä, ryteiköistä, joihin valo ja varjo piirtävät kuvionsa. Teokseni uhkuvat elinvoimaa, tekemisen iloa ja rönsyjä: muodon, värin ja materiaalin leikkiä.

Kutsun Maalaus on juhla -näyttelyäni muodoltaan maalausinstallaatioksi. Maalaukseni liukuvat pois taulun tai maalauksen käsitteestä esineenä – fetissistä, joka seinälle ripustettava perinteinen pingotettu kangas on. Muodollisen esineen sijaan tavoittelen toisenlaista fetissiä: mielihyvää, jota pinnan rikkominen ja toisin tekeminen saavat aikaan.

Osa maalausinstallaatiostani koostuu kierrätetyille seinäkaakeleille toteutetuista posliinimaalauksista. Yhdistän perinteisen astioidenkoristelumediumin käytännölliseen rakennustarvikkeeseen. Maalaan kaakeleille maisemia, joissa hallitsematon ja kontrolli risteilevät. Pyrin rikkomaan perinteisen ja hallitun formaatin ekspressiivisin siveltimenvedoin.

Käytän materiaaleinani mm. pressuja, vanhoja hyllylevyjä, muovia, jätesäkkiä ja kierrätyslevyjä. Inspiroidun roskiksista ja luontoon törkeästi hylätyistä esineistä. Teokseni liikkuvat esittävyyden ja abstraktin rajoilla. Yliluonnolliset värit kuvaavat ja korostavat ihmisen vaikutusta luontoon.

Studio 1851: handmade portraits 28.4.-1.5.

Porilainen historiallisiin kuvausmenetelmiin erikoistunut valokuvaamo Studio 1851 järjestää nelipäiväisen potrettinäyttelyn 28.4.-1.5.2017. Kuvat on taltioitu vuonna 1851 kehitetyllä märkälevy-kollodion -menetelmällä, jossa kuva valmistuu käsityönä suoraan kuvauspaikalla alumiini- tai lasilevylle. Jokainen kuva on ainutlaatuinen eikä samanlaista tunnelmaa pysty luomaan muilla tavoin. Näyttelyssä on pääasiassa esillä potretteja, jotka on otettu viimeisen puolen vuoden aikana ja mukana on mm. tuttuja porilaisia kasvoja ja täällä vierailleita muusikoita. Vapaa pääsy. Myynnissä myös lahjakortteja. Tervetuloa!

Kristiina Mäenpää: On the Borderline 8.4.-27.4.

Kristiina Mäenpää
On the Borderline
8.4.-27.4.2017

Avajaiset perjantaina 7.4. 18-20.

Huhtikuussa Galleria 3H+K:ssa nähdään Kristiina Mäenpään teoskokonaisuus On the Borderline. Näyttelyn aiheina ovat rajat ja rajaaminen sekä niiden ja valokuvallisuuden välinen suhde.

Teoksissa rajat viittaavat yhtäaikaisesti sekä yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen rajaamiseen että kuvan ja kolmiulotteisen todellisuuden väliseen rajapintaan. Rajaaminen tekona synnyttää valta-asetelmia ja jännitteitä, mikä liittyy erottamattomana osana myös uudelleen kuvaamiseen ja kuviin subjektiivisina, rajoittuneina esityksinä.

Teoksissa kuvien kaksiulotteiset pinnat karkaavat kehyksistään ja alkuperäisistä konteksteistaan limittyen galleriatilan pintoihin, jotka toimivat itsessään kuvallisena elementtinä. Tilasta tulee luonteeltaan valokuvallinen ja kuvan ja tilan välinen raja alkaa hälvetä.

Kristiina Mäenpää (s.1990) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2014. Hän asuu ja työskentelee Turussa. Hänen työnsä keskiössä ovat tilan ja valokuvan suhde sekä kuvien vaikutus kulttuurin ja ajatusmallien muuntumiseen. Hänen valokuvaa ja installaatiota yhdistelevien teostensa kautta kulttuuriset konstruktiot näyttäytyvät valokuvan kaltaisina keinotekoisina pintoina.