Eeva-Maija Priha Puut, polut, juuret 21.11.-13.12.2020
”Kaikki muutokset maisemassa tapahtuvat yleensä ilman että ihmiset kiinnittävät niihin huomiota. Kaikkein vähiten kaupungeissa, joissa puiston puut ovat yhtäkkiä hiilellä piirrettyjä ja varjot liukenevat jokaisen liikenneaallon myötä.” – Bo Carpelan, kirjasta Lehtiä syksyn arkistosta
Näyttelyni teokset ovat syntyneet kulkiessani poluilla, metsissä ja vuorilla. Teokset paikantuvat maisemaan ja luontosuhteeseen. Näille ei ole sanoja, eikä teostenikaan sanoittaminen ole helppoa. Olen halunnut katsoa ja kokea maisemassa – hitaasti ja hiljaa. Koettanut saada kiinni ilmiöistä ja hetkistä, jotka meiltä jäävät helposti huomaamatta. Teokseni ovat kuvallisia muistiinpanoja, joissa itse prosessi ja oman luontosuhteeni näkyväksi tekeminen on ollut itselleni tärkeää. Viime vuosien aikana syntyneet teokset ovat osa polkua, joksi miellän koko taiteellisen työskentelyni – rönsyileväksi seikkailuksi.
Eeva-Maija Priha (s.1980 Lempäälä) on kuvanveistäjä (KuvM), joka työskentelee laaja-alaisesti ja monimediaisesti kuvataiteen kentällä. Priha on opiskellut kuvataidetta myös Castilla La-Manchan yliopistossa Espanjassa sekä Kuvataideakatemiassa. Hän on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä työskennellyt taiteilijaresidensseissä kotimaassa ja ulkomailla. Prihan teokset ovat tilallisia tutkielmia arkisista aiheista; usein luonnosta ja sen kiertokulusta. Priha työskentelee veistosten ja installaatioiden parissa sekä piirtämällä. Lisäksi hän toimii osana taiteilijaryhmä Piirakkakerhoa, joka keskittyy veistoksellisiin ja yhteisöllisiin happeningeihin.
Matti Tainio Porin ihmeet 24.10.-15.11.2020 Yksityisnäyttelyni Porin ihmeet esittelee löytöjäni Porista.
Työskentelin Porin yliopistokeskuksessa Aalto-yliopiston Pori Urban Platformissa kahden vuoden ajan ja osa-aikaisena porilaisena tutustuin aktiivisesti uuteen kaupunkiin. Alussa tutustuminen liittyi työhöni ilman erityistä taiteellista tavoitetta, mutta hiljalleen ryhdyin tallentamaan omia huomioitani Porista osana taiteellinen työtäni. Samalla muotoutui ajatus tästä näyttelystä, joka esittää Poria minun kapeasta perspektiivistäni.
Näyttelyn teokset ovat syntyneet nykytaiteen menetelmien yhdistyessä metsästäjä-keräilijän asenteeseen. Olen kärsivällisesti kerännyt sarjallisia näkymiä Porista, mutta ollut myös valmiina nappaamaan yllättävän ilmiön.
Työtapani on yleisesti käsitteellinen, pelkkä visuaalisuus ei riitä vaan tarvitsen syvemmälle rakenteisiin pureutuvan näkökulman. Lähestyn uusia ilmiöitä, asioita ja paikkoja rakenteiden,karttojen ja arkkitehtuurin kautta. Etsin lainalaisuuksia, toistoja ja sarjallisuutta. Arkinen elämä ja uudet ihmiset asettuvat näiden löytöjeni ympärille. Etsin myös uusia tapoja toteuttaa teoksia.
Näyttelyyni kokoan havaintojani Porista kahden vuoden ajalta. Olen matkustanut säännöllisesti keskustan ja Meri-Porin väliä sekä vieraillut Ulvilan tähtitornilla kaikkina vuodenaikoina. Kameran olen suunnannut kohti kaupungin arkkitehtuurin karheutta, korkeita rakennuksia, lumikasan muutoksia sekä harhaanjohtavia opastuksia. Havainnot olen muokannut valokuvapohjaisiksi teoksiksi. Tavanomaisten valokuvien, videoiden ja kollaasien lisäksi olen työstänyt kuvamateriaalia posliinisiirtokuviksi kitschiset Pori-aiheiset seinälautaset mielessäni.
Jussi Matilainen: Impression 2 (tuloste, alumiinikomposiittilevy, 2020)
Jussi Matilainen Sulkeuma 25.09.-18.10.2020
Olen kuvataiteilija, asun ja työskentelen Porissa. Joskus minusta tuntuu hyvältä liikutella maaliainetta kankaalla, joskus taas kuvatasoja tietokoneen ruudulla. Digitaalisuus kärjistää kuvien ennestäänkin ristiriitaista tapaa olla samaan aikaan läsnä ja poissa, materiaalisia ja aineettomia. Tuijotan tapettia, tai kuvaa siitä, se on kuvioineen minulle konkreettisesti tässä ja nyt. Kuvion luontoaihe yrittää kaapata minut jokisuiston lummekasvustojen äärelle. Tai takaisin huoneeseen, josta olen poistunut. Sen tiedän, että se ei ole vain paperia ja painoväriä, se on poissaolevan läsnäoloa.
Olen käyttänyt uusimpien teosteni materiaalina valokuvia huoneesta, jonka seinät on päällystetty kuvioidulla tapetilla. Näyttelyn lähtökohtana on ollut tilakokemus ja sen suhde tilan esittämiseen. Vaikka näinä aikoina virus uhkaakin tunkeutua kaikkiin tulkintoihin, pandemia ja siihen liittyvät sulkeutumisen teemat eivät ole olleet työskentelyni kannalta oleellisia.
Näyttelyn nimi Sulkeuma on monikäyttöinen käsite. Siihen voi törmätä niin joukko-opin kuin tietojenkäsittelytieteenkin parissa.
Sillä kuvataan myös väärää ainesta halutun seassa. Se on kuonahippu teräksessä, joka heikentää sen lujuutta. Roskaa, materiaa väärässä paikassa. Aito jalokivi on aina hieman epätäydellinen, sen erottaa sen sisältämistä sulkeumista verrattaessa sitä synteettisten kivien virheettömyyteen. Solun sisäiset sulkeumat taas ovat elottomia aineita, jotka eivät suorita mitään aineenvaihdunnallisia toimia. Ne osallistuvat eliön kokoonpanoon näennäisen passiivisesti.
Fonetiikassa sulkeuma tarkoittaa artikulaatiota, jossa ääntöväylä painuu kiinni niin, että ilma ei lainkaan pääse kulkemaan. Esimerkiksi p ääntyy siten, että huulet muodostavat sulkeuman. Kerronnan tutkimuksessa se on tarinan sulkeva rakenne, jossa palaset loksahtavat lopulta paikoilleen ja konflikti ratkeaa. Onnellinen loppu, vääryyden korjaava uhri.
Materialistisessa ajattelussa kausaalinen sulkeuma määrittelee fyysisen tapahtuman aiheutuvaksi aina fyysisestä vaikuttimesta. Se on fysikalismin keskeinen aksiooma. Sulkeuman sisään mahtuvat kaikki tapahtumat, fysiikan ulkopuolelle ei jää mitään.
Jacques Derrida käyttää käsitettä sulkeuma kuvatessaan perinteen ja siitä ulos murtautumisen dynamiikkaa. Ajattelu pyristelee irti perinteestä, johon käsitteet ovat sen naulinneet kiinni: Otollista maaperää dekonstruktiolle. Kieli ei tavoita kielen ulkopuolista. Ulkopuoli on kuitenkin koko ajan läsnä, käsitteet rajautuvat siihen, mitä ne eivät ilmaise. Sulkeuma kätkee käsitteen ja sen kohteen välisen kuilun. Merkitys muodostuu yhtä lailla suhteesta kontekstiin kuin suhteesta viitattuun.
Sulkeuma on sisä- ja ulkopuolen kompleksinen suhde. Sen läpi kuultaa vain vaivoin jäännös, tunne jostain jota ei voi tavoittaa. Se on kauttaaltaan piiritetty, erillinen, mutta kiinteässä suhteessa ympäröivään. Suklaakonvehdin tahmainen sisus. Tapahtumahorisontti. Abstrakti kuva pyristelee irti representaation otteesta, samalla vedoten esittämisen perinteeseen välttyäkseen liukumasta ulos kuvataiteen alueelta.
Sulkeuma kuvaa tilaa ja aikaa. Se on seinien rajaama huone. Sen tuottaa rajapinta, erottava iho, joka kosketuksessa tuntee ulkopuolen. Se on jonkin asian rajaamista, loppuun viemistä, ele jolla sinetöidään keskeneräinen hanke. Toive uudesta alusta. Tai takaisinkytkentä, silmukka, jossa prosessin tuotos palautuu sen lähtöaineeksi. Havainto, joka tuottaa havainnon kohteen. Taiteellinen prosessi, joka ruokkii itseään.
Ja vaikka ja mitä. Katsoja on hyvä, ja valitsee itselleen sopivan selityksen, tai keksii omansa.
Heikki Hautala Karttojen kääntöpuolella 29.08.-20.09.2020
Näyttelyni koostuu pääasiassa viimeisen puolen vuoden aikana tekemistäni töistä, maalauksista, piirustuksista sekä veistoksista. Edeltävät kuukaudet ovat menneet melko intensiivisesti työhuoneella. Tänä keväänä työhuoneelle eristäyminen on tuntunut jotenkin erityisen luontevalta, koska tietyssä kohdassa sosiaaliset kontaktit olivat pakostakin rajallisia. Sitähän maalaaminen minulle hyvin pitkälti on, eristäytymistä, paradoksaalisesti kuitenkin ulkomaailmaa tarkastellen, sitä hengittäen ja vastaanottaen. Se on kamppailua värin ja muodon kanssa, rutattuja papereita ja päällemaalattuja pohjia. Se on toki myös onnistumisen tunnetta, toistoa, mikroaterioita, musiikkia, rytmiä, hallusinoimista akryylaattien katkussa, poikkeamista sivukujille, karttojen kääntöpuolelle. Se on vetäytymistä pois normaalioloista, joita ei ehkä ole olemassakaan, koska käsitys normaalista on hyvin pitkälti vain sopeutumista muutokseen.
Pääosassa töissäni on mieli ja kehollisuus, jatkuva muutostila, mikro- ja makrokosmos, virtuaali-ihminen luolaihmisen vaistoilla, uni ja valve, toden ja epätoden häilyvä raja. Pyrkimykseni on vangita edes joitain välähdyksiä inhimillisestä kokemuspiiristä ja saattaa ne teoksen muotoon. Hahmot ilmestyvät paperille ja kankaalle ikään kuin kamppaillakseen muodostaan ja olemassaolostaan. Töissäni kommentoin identiteettiä, sen jatkuvaa muutos- ja käymistilaa. Kuvani ovat sumeita metaforia niin yksilössä kuin yhteiskunnassa laajemmin tapahtuville henkisille ja fyysisille mutaatioille, jatkuvalle liikkeelle ja muutokselle.
Valmistuin Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2009. Siitä asti olen asunut ja työskennellyt Porissa. Kuvataiteen lisäksi teen musiikkia, yksin ja yhdessä.
Näyttelyä on tukenut Taike, Satakunnan taidetoimikunta
Oulun Taiteilijaseura -63 ry UuleoPori 01.08.-23.08.2020
Björneborg ja Uleåborg, kaupungit Pohjanlahden rannikolla. Perämereltä Selkämerelle, aaltojen tuomana, UuleoPori. Meren aaltojen lisäksi myös toisenlainen aaltoliike yhdistää näitä kahta kaupunkia.
”Ääni on kuultavissa olevaa mekaanista aaltoliikettä.” – wikipedia
Miellyttävä ääniaaltoilu tekee hyvää psyykeelle, toisaalta melu on terveysriski. Musiikki on voimavara, joka liikuttaa niin ruumista kuin mieltä. Terävää, pehmeää, hentoa ja kovaa, ääniaaltoilun monipuolisuus tuntuu loputtomalta. Moderni ihminen kohtaa äänimaisemia melkein kaikkialla. Kuinka kauas on lähdettävä kohdatakseen hiljaisuutta? Ja tuoko tuo taustahälyn puute rauhaa vai levottomuutta?
UuleoPori on Oulun Taiteilijaseuran vaihtonäyttely Poriin. Oulun Taiteilijaseura -63 ry on kuvataiteilijoiden ammatillinen yhdistys, joka toimii alueen taiteilijoiden edunvalvojana ja edistää kuvataidetta Oulun seudulla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Mukana näyttelyssä on 6 nykytaiteilijaa Oulun seudulta. Esillä mm. maalauksia, tekstiilitaidetta ja installaatioita.
Näyttelyn taiteilijat: Ilona Kivijärvi Anja Kurikka Maria Markus Johanna Pöykkö Janne Raappana Elisa Tuohimaa
Kuvataiteilija Noora Ylipieti (TaM) maalaa villejä ja kirkkaita teoksia, joihin muodostuu omituisia, humoristisia sekä traagisia narratiiveja. Teokset tulvivat spontaania visuaalista innostusta ja lapsenomaista ekspressiivisyyttä, aiheiden sekä värimaailman ollessa unenomaisen surrealistisia.
Teoksien teemat näyttäytyvät salaperäisinä ja monimutkaisina. Ne löytävät viehkeitä kytköksiä seksuaalisuuteen, sukupuoleen sekä emootioihin. Maalauksien riemukkaat, eläväiset fantasiahahmot sulautuvat kokonaisuuteen inhimillisinä sekä haavoittuvina. Lopputuloksena on ylitsevuotava määrä merkityksiä, kertomuksia sekä allegorioita.
Noora Ylipieti on valmistunut AMK-kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2008 ja suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Aalto-yliopiston Taiteiden- ja suunnittelun korkeakoulussa, josta valmistunut 2017.
Ylipieti on pitänyt lukuisia ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa, että kansainvälisesti ja hänen teoksiaan on mm. HUS:in, Tuulensuun taidesäätiön sekä A-klinikkasäätiön taidekokoelmissa. Noora Ylipieti työskentelee Ateljeesäätiön työhuoneessaan Espoossa ja hän on Espoon Taiteilijakillan puheenjohtaja.
Oion pitkään rullalla ollutta paperia. Huoneeseen leviää paha haju, paketissa lukee vinyyli. Tunnustelen vanhan tapetin pintaa ja tarkastelen vuosikymmenten takaisia kuvioita. Yritän kommunikoida kellertävän liukuvärin kanssa ja turhaudun mahdottoman lasikuituröpelön äärellä, mutta pääsen jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen oudon koristeen kanssa ja seuraan sen muotoja musteella, kunnes yhteys katkeaa. Kysyn neuvoa paperipainona toimivalta katukiveltä. Painan posken viileää, karheaa pintaa vasten. Kivi on hiljaa. Paperi odottaa ja haisee. Muste kuivuu siveltimessä.
Getting Intimate on prosessimaisesti rakentuva tapetti- ja piirustusinstallaatio, joka jatkaa kehittymistään näyttelyn ensimmäisen viikonlopun ajan gallerian auki ollessa. Avajaisia ei järjestetä.
Nikki Jääskeläinen (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee musteen, hiilen ja arkipäiväisten kodin materiaalien kanssa.
Kiitos Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.
Galleria 3H+K on kiinni 18.3.–19.4. Tiedotamme muutoksista tarvittaessa.
Henry Merimaan Yhteinen tila –näyttely 28.3.–19.4. muuttuu konseptiltaan fyysisestä näyttelystä Internetissä tapahtuvaksi etänäyttelyksi. Näyttely avautuu lauantaina 28.3. klo 12 Facebook–sivulla:
Yhteinen tila on paikka ja kokemus, jossa läsnäolijoiden vuoropuhelu ja yhteisölliset prosessit ovat mahdollisia. Näyttelyni sisältö ja ilme muotoutuu keskustelun sekä yhdessä tekemisen tuloksista, osittain minusta riippumatta.
Kutsuin etukäteen näyttelyyn myös vierailevia taiteilijoita dialogiseen työskentelyyn kanssani. Olin suunnitellut että avajaisyleisön kanssa tehdään galleriaan yhteinen maalaus. Näyttelyn ajalle oli suunniteltu ja sovittu useita erilaisia yleisötilaisuuksia. Näyttelyn oli tarkoitus olla elävä ja muuttuva tapahtuma.
***
Epidemiauutisointi ja viimeistään hallituksen ja viranomaisten tiedotukset koronan ehkäisyntoimenpiteistä vaikuttivat ratkaisevasti oman näyttelyni kohtaloon. Keskeinen ohje välttää yleisötilaisuuksia ja turhaa sosiaalista kanssakäymistä poisti näyttelyni yhteisöllisen vuoropuhelun ja yhteisöllisten prosessien käyttämisen mahdollisuudet.
Peruutin näyttelyavajaiset. Koska en halunnut kuitenkaan kokonaan peruuttaa näyttelyä,koronaohjeistuksen vaikutuksena riisuin siitä pois yhteisöllisiä elementtejä. Alkuperäinen konsepti oli osittain mukana, osittain typistettynä. Pyöritin ja pohdiskelin tätä suunnitelmaa muutaman päivän ajan.
Lisätiukennukset koronan suhteen tekivät mahdottomaksi toteuttaa eri tahojen kesken kokeellista tutkimustyöpajaa ja siihen liittyvää aineistoinstallaatiota. Ajellessani eräänä iltana Turusta kotiin muutin kokonaan näyttelysuunnitelman.
Muutoksista huolimatta näyttelyn nimi on ennallaan. ”Yhteinen tila” muodostuu neljästä esineteoksesta, jotka viittaavat ja kommentoivat symbolisilla ja käsitteellisillä tavoilla niihin asioihin, jotka alkujaan mietin tapahtuvan toiminnallisilla ja vuorovaikutuksellisilla tavoilla. Näyttelystä tuli staattinen ja vihjeitä antava yhteinen paikka. Vuoropuhelu on silti mielestäni mahdollista, varsinkin jos kävijä soittaa gallerian ovikelloa ja tulee sisään asti.
Kiitän seuraavia henkilöitä joiden panos alkuperäisen näyttelyn toteutumisessa olisi ollut jännittävää ja innostavaa.
Taiteilijakolleegat: Mollu Heino, Titta Valla, Tapio Haapala, Veijo Setälä, Emilia Karju&Eero Merimaa ja Miina Hujala&Arttu Merimaa.
Taiteidenväliset tilaisuudet: Julia Hannula, Jaan Kallio ja Henry Flinkman.
Taiteen ja tutkimuksen projekti; Pertti Ala-Outinen, Anni Saisto, Pirita Frigren, Sanna Pitkäniemi-Toroska
Death of a Party Girl on meta-modernistinen tutkielma mikrokosmoksen luovan määriteltyä symbolijärjestelmää jossa 2010-luvun teiniestetiikka, jälkeen jääneet muistoesineet, metsästys ja kollektiivisien traumojen loputon pyörre synnyttävän palapelin, jonka salaisuuksia katsoja on kutsuttu ratkomaan.
Anna Matveinen on Mutalahden viimeinen lapsi, performanssi- ja kuvataiteilija ja laulaja. Tällä hetkellä hän opiskelee taiteen maisteriksi taideyliopistossa.
Avajaiset perjantaina 28.2. klo 18-20, tervetuloa!
Heidi Anniina Mattila I Miss My Pre-Internet Brain 1.–23.2.2020.
Näyttelyn avajaisia vietetään perjantaina 31.1. klo 18.00-20.00, tervetuloa!
Mattilan näyttely käsittelee nykyhetken digitalisoituneessa kulttuurissa elämisen kokemusta. Internetin päättymätön kuva- ja uutistulva koukuttaa ja aiheuttaa vaikeuksia keskittyä ja rauhoittua. Mattila maalaa akryyli- ja spraymaalein kankaalle, koska hän kokee tärkeäksi tehdä jotain käsinkosketeltavaa, saada aikaan jotain, mikä ei ole olemassa vain pikseleinä ruudulla. Käsintekeminen auttaa ajatusten käsittelyssä. Näyttelyn nimi, I Miss My Pre-Internet Brain, “kaipaan aivojani sellaisina kuin ne olivat ennen internetiä”, muistuttaa siitä, kuinka lyhyessä ajassa kaikenkattava digitalisaatio on tapahtunut.
Aivotutkijoiden mukaan ihmisten pitkäjänteisyys ja tylsyyden sietokyky ovat heikentyneet älypuhelinten käytön myötä, ja mitä enemmän työnteko ja asioiden hoitaminen on siirtynyt nettimaailmaan, sitä rasittuneempia monet kokevat olevansa. Emme ehdi käsitellä kaikkia informaatiotulvan herättämiä tunteita. Teoksia maalatessaan Mattila on miettinyt, kuinka liian paljon virikkeitä saaneet aivot tuntuvat välillä jumittavan aivan kuin lapsuuden videokasetit. Teosten visuaalisesta maailmasta voikin löytää kaikuja 80-luvun neonväreistä, vhs -kasettien kuvan häiriöistä sekä glitch artista, joka viittaa sattumien ja virheiden tarkoitukselliseen, esteettiseen käyttöön taiteessa. Ennen digitalisaatiota laitteiden häiriöt olivat kuitenkin useimmiten harmittomia, kun taas nyt häiriöt voivat johtaa kokonaisten tietoverkkojen kaatumiseen ja tietoturvaongelmiin. Mattila kokee maalaamisen olevan pitkäjänteistä työtä, joka tuo kaivattua vastapainoa digistressin keskelle. Näyttely tarjoaa myös kävijöille mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi.
Heidi Anniina Mattila (s. 1983) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta vuonna 2008. Hänellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä, mm. Paja & Galleriassa Porissa 2017 ja Galleria Huudossa Helsingissä 2016. Yhteis- ja ryhmänäyttelyissä hän on vuonna 2019 ollut muun muassa mukana Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlanäyttelyssä Malmitalossa Helsingissä, Uudenmaan kuvataidejärjestöjen ympäristötaidenäyttelyssä Lohjalla sekä Helsingin Taiteilijaseuran joulunäyttelyssä sekä kesänäyttelyssä Galleria Jäähuoneessa Joutsassa. Mattila on työskennellyt taiteilijaresidensseissä Aspan ateljeessa Lohjalla 2019, Budapestissä 2015 sekä Berliinissä 2012. Mattila asuu ja työskentelee tällä hetkellä Helsingissä.
