Liisa Tarleena Öhman: Kirkkaimman Kruunun, video 2020
Liisa Tarleena Öhman Autuaat 06.03.-28.03.2021
Videoita ja keramiikkaa
Pyhimysseppeleen kynttilät sammuvat aina uudestaan. Napoleonin palatsissa uni eitule, mutta leikkipuistoon nukahdetaan. Kasvoihin liimaillaan sydämiä, omenoitakannatellaan nuolten tähtäimessä ja Spiderman virkkaa.
Videoideni maailmat ovat pieniä, hitaita ja pehmeän nurinkurisia. Keraamistenveistosten kanssa ne muistuttavat yhtä aikaa elämän hupsuista ja traagisista rooleista.Kun komiikka ja juhlavuus haihtuvat, jäljelle jäävät yksityiset, ääneensanomattomat tunteet.
Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Työskentelenvideo- ja äänitaiteen sekä keramiikan parissa, myös tekniikoita yhdistellen. Tutkinteoksissani yksityisiä tunteita ja paikkoja, kaikkea pientä ja nurjaa, hilpeää ja hurjaa.
Though originally just a mass produced commodity intended to carry other commodities, a shopping cart, through its circle of life, is constantly animated by the cast of social characters who have produced, pictured and pushed it around. It has accompanied numerous groups of people, heard millions of conversations and through its unique direct access has gotten to know countless facts about human life.
The shopping cart has been a versatile carrier of meaning through its history. By connecting it to different aspects of human life we can extract varied meanings and associations. It reminds us of mass consumer culture, can be an icon of homelessness and nomadic urban life, brings to mind instances of state violence or civil unrest and has served as an object of art and activism.
Cartomania is an audiovisual essay, which takes the audience on a journey through the life of the abandoned “Feral Carts of Finland”. It creates an absurdist tale of resistance and resilience whose main characters are the personified feral shopping carts of Finland, depicting a Tragicomic critical analysis of contemporary urban life with all its complexities and paradoxes. The show consists of text, images and video works together with musical and sculptural elements using shopping carts as a base material. Together these elements attempt to create a mutual multifaceted tale of a life lived beside humans.
Farbod Fakharzadeh (b.1986) is an Iranian artist,curator and storyteller based in Helsinki. In 2018 he received a Master’s degree in Visual Culture, Curating and Contemporary Art from Aalto University. Using mostly unwanted waste materials he assembles objects, moving images and words together to create his multifaceted tales. His works often circulate around the themes of failure, magic and the absurd and he works with history, archives and storytelling as tools for re-imagining the possible and visualizing parallel realities.
The exhibition is kindly supported by Taike–Art Promotion Centre Finland
Mission Self Love -videoinstallaatiossa galaksien kuningatar, kolmen tähden upseeri, aika- ja avaruusmatkustaja ja seksuaaliterapeutti “B” on pelastanut maapallon tulevaisuudessa vain huomatakseen, että sen asukkaan ovat aikeissa tuhota kotiplaneettansa jo ennen sitä. B:n tehtävänä on toteuttaa interventio pysäyttääkseen ihmisten turhautuminen, kostonhalu, itseinho ja viha ympäristöään kohtaan. Vain ulkopuolinen voi pelastaa tilanteen.
Teos on osa The Best Lover -teosta, joka on viisiosainen videoinstallaatio ja lyhytelokuva itsensä rakastamisen muutosvoimasta. Galleria 3H+K:n tuotu kokonaisuus on teossarjan ensimmäinen näyttelyesityksen saava osa.
#thebestloverfilm #missionselflove@ninnikorkalo
Teoksen valmistumista ovat tukeneet: Taike Satakunta, AVEK, Piste Kollektiivi ja Opetus- ja Kulttuuriministeriö
—
In Mission Self Love -videoinstallation the Queen of the Galaxies, Three Star General, Time- and space Traveller and Sex Therapist “B” has saved the Earth in the future only to release that it will be destroyed before this by its own citizens if she doesn’t do something to stop the negative development of frustration, vengeance, self hatred among people and hateful relationship towards environment. Her mission is to conduct an intervention. Only an extraterrestrial can save the situation.
The installation is a part of a larger serie of works called The Best Lover. It is an installation of five parts and an artis film about the driving forces of self -love. Mission Self Love is the first episode of the serie to be exhibited.
Supported by: Taike Satakunta – Art Promotion Centre Finland, AVEK -The Promotion Center for Audiovisual Culture, Cross Art Collective Piste and Ministry of Education and Culture
Eeva-Maija Priha Puut, polut, juuret 21.11.-13.12.2020
”Kaikki muutokset maisemassa tapahtuvat yleensä ilman että ihmiset kiinnittävät niihin huomiota. Kaikkein vähiten kaupungeissa, joissa puiston puut ovat yhtäkkiä hiilellä piirrettyjä ja varjot liukenevat jokaisen liikenneaallon myötä.” – Bo Carpelan, kirjasta Lehtiä syksyn arkistosta
Näyttelyni teokset ovat syntyneet kulkiessani poluilla, metsissä ja vuorilla. Teokset paikantuvat maisemaan ja luontosuhteeseen. Näille ei ole sanoja, eikä teostenikaan sanoittaminen ole helppoa. Olen halunnut katsoa ja kokea maisemassa – hitaasti ja hiljaa. Koettanut saada kiinni ilmiöistä ja hetkistä, jotka meiltä jäävät helposti huomaamatta. Teokseni ovat kuvallisia muistiinpanoja, joissa itse prosessi ja oman luontosuhteeni näkyväksi tekeminen on ollut itselleni tärkeää. Viime vuosien aikana syntyneet teokset ovat osa polkua, joksi miellän koko taiteellisen työskentelyni – rönsyileväksi seikkailuksi.
Eeva-Maija Priha (s.1980 Lempäälä) on kuvanveistäjä (KuvM), joka työskentelee laaja-alaisesti ja monimediaisesti kuvataiteen kentällä. Priha on opiskellut kuvataidetta myös Castilla La-Manchan yliopistossa Espanjassa sekä Kuvataideakatemiassa. Hän on järjestänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä työskennellyt taiteilijaresidensseissä kotimaassa ja ulkomailla. Prihan teokset ovat tilallisia tutkielmia arkisista aiheista; usein luonnosta ja sen kiertokulusta. Priha työskentelee veistosten ja installaatioiden parissa sekä piirtämällä. Lisäksi hän toimii osana taiteilijaryhmä Piirakkakerhoa, joka keskittyy veistoksellisiin ja yhteisöllisiin happeningeihin.
Matti Tainio Porin ihmeet 24.10.-15.11.2020 Yksityisnäyttelyni Porin ihmeet esittelee löytöjäni Porista.
Työskentelin Porin yliopistokeskuksessa Aalto-yliopiston Pori Urban Platformissa kahden vuoden ajan ja osa-aikaisena porilaisena tutustuin aktiivisesti uuteen kaupunkiin. Alussa tutustuminen liittyi työhöni ilman erityistä taiteellista tavoitetta, mutta hiljalleen ryhdyin tallentamaan omia huomioitani Porista osana taiteellinen työtäni. Samalla muotoutui ajatus tästä näyttelystä, joka esittää Poria minun kapeasta perspektiivistäni.
Näyttelyn teokset ovat syntyneet nykytaiteen menetelmien yhdistyessä metsästäjä-keräilijän asenteeseen. Olen kärsivällisesti kerännyt sarjallisia näkymiä Porista, mutta ollut myös valmiina nappaamaan yllättävän ilmiön.
Työtapani on yleisesti käsitteellinen, pelkkä visuaalisuus ei riitä vaan tarvitsen syvemmälle rakenteisiin pureutuvan näkökulman. Lähestyn uusia ilmiöitä, asioita ja paikkoja rakenteiden,karttojen ja arkkitehtuurin kautta. Etsin lainalaisuuksia, toistoja ja sarjallisuutta. Arkinen elämä ja uudet ihmiset asettuvat näiden löytöjeni ympärille. Etsin myös uusia tapoja toteuttaa teoksia.
Näyttelyyni kokoan havaintojani Porista kahden vuoden ajalta. Olen matkustanut säännöllisesti keskustan ja Meri-Porin väliä sekä vieraillut Ulvilan tähtitornilla kaikkina vuodenaikoina. Kameran olen suunnannut kohti kaupungin arkkitehtuurin karheutta, korkeita rakennuksia, lumikasan muutoksia sekä harhaanjohtavia opastuksia. Havainnot olen muokannut valokuvapohjaisiksi teoksiksi. Tavanomaisten valokuvien, videoiden ja kollaasien lisäksi olen työstänyt kuvamateriaalia posliinisiirtokuviksi kitschiset Pori-aiheiset seinälautaset mielessäni.
Jussi Matilainen: Impression 2 (tuloste, alumiinikomposiittilevy, 2020)
Jussi Matilainen Sulkeuma 25.09.-18.10.2020
Olen kuvataiteilija, asun ja työskentelen Porissa. Joskus minusta tuntuu hyvältä liikutella maaliainetta kankaalla, joskus taas kuvatasoja tietokoneen ruudulla. Digitaalisuus kärjistää kuvien ennestäänkin ristiriitaista tapaa olla samaan aikaan läsnä ja poissa, materiaalisia ja aineettomia. Tuijotan tapettia, tai kuvaa siitä, se on kuvioineen minulle konkreettisesti tässä ja nyt. Kuvion luontoaihe yrittää kaapata minut jokisuiston lummekasvustojen äärelle. Tai takaisin huoneeseen, josta olen poistunut. Sen tiedän, että se ei ole vain paperia ja painoväriä, se on poissaolevan läsnäoloa.
Olen käyttänyt uusimpien teosteni materiaalina valokuvia huoneesta, jonka seinät on päällystetty kuvioidulla tapetilla. Näyttelyn lähtökohtana on ollut tilakokemus ja sen suhde tilan esittämiseen. Vaikka näinä aikoina virus uhkaakin tunkeutua kaikkiin tulkintoihin, pandemia ja siihen liittyvät sulkeutumisen teemat eivät ole olleet työskentelyni kannalta oleellisia.
Näyttelyn nimi Sulkeuma on monikäyttöinen käsite. Siihen voi törmätä niin joukko-opin kuin tietojenkäsittelytieteenkin parissa.
Sillä kuvataan myös väärää ainesta halutun seassa. Se on kuonahippu teräksessä, joka heikentää sen lujuutta. Roskaa, materiaa väärässä paikassa. Aito jalokivi on aina hieman epätäydellinen, sen erottaa sen sisältämistä sulkeumista verrattaessa sitä synteettisten kivien virheettömyyteen. Solun sisäiset sulkeumat taas ovat elottomia aineita, jotka eivät suorita mitään aineenvaihdunnallisia toimia. Ne osallistuvat eliön kokoonpanoon näennäisen passiivisesti.
Fonetiikassa sulkeuma tarkoittaa artikulaatiota, jossa ääntöväylä painuu kiinni niin, että ilma ei lainkaan pääse kulkemaan. Esimerkiksi p ääntyy siten, että huulet muodostavat sulkeuman. Kerronnan tutkimuksessa se on tarinan sulkeva rakenne, jossa palaset loksahtavat lopulta paikoilleen ja konflikti ratkeaa. Onnellinen loppu, vääryyden korjaava uhri.
Materialistisessa ajattelussa kausaalinen sulkeuma määrittelee fyysisen tapahtuman aiheutuvaksi aina fyysisestä vaikuttimesta. Se on fysikalismin keskeinen aksiooma. Sulkeuman sisään mahtuvat kaikki tapahtumat, fysiikan ulkopuolelle ei jää mitään.
Jacques Derrida käyttää käsitettä sulkeuma kuvatessaan perinteen ja siitä ulos murtautumisen dynamiikkaa. Ajattelu pyristelee irti perinteestä, johon käsitteet ovat sen naulinneet kiinni: Otollista maaperää dekonstruktiolle. Kieli ei tavoita kielen ulkopuolista. Ulkopuoli on kuitenkin koko ajan läsnä, käsitteet rajautuvat siihen, mitä ne eivät ilmaise. Sulkeuma kätkee käsitteen ja sen kohteen välisen kuilun. Merkitys muodostuu yhtä lailla suhteesta kontekstiin kuin suhteesta viitattuun.
Sulkeuma on sisä- ja ulkopuolen kompleksinen suhde. Sen läpi kuultaa vain vaivoin jäännös, tunne jostain jota ei voi tavoittaa. Se on kauttaaltaan piiritetty, erillinen, mutta kiinteässä suhteessa ympäröivään. Suklaakonvehdin tahmainen sisus. Tapahtumahorisontti. Abstrakti kuva pyristelee irti representaation otteesta, samalla vedoten esittämisen perinteeseen välttyäkseen liukumasta ulos kuvataiteen alueelta.
Sulkeuma kuvaa tilaa ja aikaa. Se on seinien rajaama huone. Sen tuottaa rajapinta, erottava iho, joka kosketuksessa tuntee ulkopuolen. Se on jonkin asian rajaamista, loppuun viemistä, ele jolla sinetöidään keskeneräinen hanke. Toive uudesta alusta. Tai takaisinkytkentä, silmukka, jossa prosessin tuotos palautuu sen lähtöaineeksi. Havainto, joka tuottaa havainnon kohteen. Taiteellinen prosessi, joka ruokkii itseään.
Ja vaikka ja mitä. Katsoja on hyvä, ja valitsee itselleen sopivan selityksen, tai keksii omansa.
Heikki Hautala Karttojen kääntöpuolella 29.08.-20.09.2020
Näyttelyni koostuu pääasiassa viimeisen puolen vuoden aikana tekemistäni töistä, maalauksista, piirustuksista sekä veistoksista. Edeltävät kuukaudet ovat menneet melko intensiivisesti työhuoneella. Tänä keväänä työhuoneelle eristäyminen on tuntunut jotenkin erityisen luontevalta, koska tietyssä kohdassa sosiaaliset kontaktit olivat pakostakin rajallisia. Sitähän maalaaminen minulle hyvin pitkälti on, eristäytymistä, paradoksaalisesti kuitenkin ulkomaailmaa tarkastellen, sitä hengittäen ja vastaanottaen. Se on kamppailua värin ja muodon kanssa, rutattuja papereita ja päällemaalattuja pohjia. Se on toki myös onnistumisen tunnetta, toistoa, mikroaterioita, musiikkia, rytmiä, hallusinoimista akryylaattien katkussa, poikkeamista sivukujille, karttojen kääntöpuolelle. Se on vetäytymistä pois normaalioloista, joita ei ehkä ole olemassakaan, koska käsitys normaalista on hyvin pitkälti vain sopeutumista muutokseen.
Pääosassa töissäni on mieli ja kehollisuus, jatkuva muutostila, mikro- ja makrokosmos, virtuaali-ihminen luolaihmisen vaistoilla, uni ja valve, toden ja epätoden häilyvä raja. Pyrkimykseni on vangita edes joitain välähdyksiä inhimillisestä kokemuspiiristä ja saattaa ne teoksen muotoon. Hahmot ilmestyvät paperille ja kankaalle ikään kuin kamppaillakseen muodostaan ja olemassaolostaan. Töissäni kommentoin identiteettiä, sen jatkuvaa muutos- ja käymistilaa. Kuvani ovat sumeita metaforia niin yksilössä kuin yhteiskunnassa laajemmin tapahtuville henkisille ja fyysisille mutaatioille, jatkuvalle liikkeelle ja muutokselle.
Valmistuin Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2009. Siitä asti olen asunut ja työskennellyt Porissa. Kuvataiteen lisäksi teen musiikkia, yksin ja yhdessä.
Näyttelyä on tukenut Taike, Satakunnan taidetoimikunta
Oulun Taiteilijaseura -63 ry UuleoPori 01.08.-23.08.2020
Björneborg ja Uleåborg, kaupungit Pohjanlahden rannikolla. Perämereltä Selkämerelle, aaltojen tuomana, UuleoPori. Meren aaltojen lisäksi myös toisenlainen aaltoliike yhdistää näitä kahta kaupunkia.
”Ääni on kuultavissa olevaa mekaanista aaltoliikettä.” – wikipedia
Miellyttävä ääniaaltoilu tekee hyvää psyykeelle, toisaalta melu on terveysriski. Musiikki on voimavara, joka liikuttaa niin ruumista kuin mieltä. Terävää, pehmeää, hentoa ja kovaa, ääniaaltoilun monipuolisuus tuntuu loputtomalta. Moderni ihminen kohtaa äänimaisemia melkein kaikkialla. Kuinka kauas on lähdettävä kohdatakseen hiljaisuutta? Ja tuoko tuo taustahälyn puute rauhaa vai levottomuutta?
UuleoPori on Oulun Taiteilijaseuran vaihtonäyttely Poriin. Oulun Taiteilijaseura -63 ry on kuvataiteilijoiden ammatillinen yhdistys, joka toimii alueen taiteilijoiden edunvalvojana ja edistää kuvataidetta Oulun seudulla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Mukana näyttelyssä on 6 nykytaiteilijaa Oulun seudulta. Esillä mm. maalauksia, tekstiilitaidetta ja installaatioita.
Näyttelyn taiteilijat: Ilona Kivijärvi Anja Kurikka Maria Markus Johanna Pöykkö Janne Raappana Elisa Tuohimaa
Kuvataiteilija Noora Ylipieti (TaM) maalaa villejä ja kirkkaita teoksia, joihin muodostuu omituisia, humoristisia sekä traagisia narratiiveja. Teokset tulvivat spontaania visuaalista innostusta ja lapsenomaista ekspressiivisyyttä, aiheiden sekä värimaailman ollessa unenomaisen surrealistisia.
Teoksien teemat näyttäytyvät salaperäisinä ja monimutkaisina. Ne löytävät viehkeitä kytköksiä seksuaalisuuteen, sukupuoleen sekä emootioihin. Maalauksien riemukkaat, eläväiset fantasiahahmot sulautuvat kokonaisuuteen inhimillisinä sekä haavoittuvina. Lopputuloksena on ylitsevuotava määrä merkityksiä, kertomuksia sekä allegorioita.
Noora Ylipieti on valmistunut AMK-kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2008 ja suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Aalto-yliopiston Taiteiden- ja suunnittelun korkeakoulussa, josta valmistunut 2017.
Ylipieti on pitänyt lukuisia ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä sekä Suomessa, että kansainvälisesti ja hänen teoksiaan on mm. HUS:in, Tuulensuun taidesäätiön sekä A-klinikkasäätiön taidekokoelmissa. Noora Ylipieti työskentelee Ateljeesäätiön työhuoneessaan Espoossa ja hän on Espoon Taiteilijakillan puheenjohtaja.
Oion pitkään rullalla ollutta paperia. Huoneeseen leviää paha haju, paketissa lukee vinyyli. Tunnustelen vanhan tapetin pintaa ja tarkastelen vuosikymmenten takaisia kuvioita. Yritän kommunikoida kellertävän liukuvärin kanssa ja turhaudun mahdottoman lasikuituröpelön äärellä, mutta pääsen jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen oudon koristeen kanssa ja seuraan sen muotoja musteella, kunnes yhteys katkeaa. Kysyn neuvoa paperipainona toimivalta katukiveltä. Painan posken viileää, karheaa pintaa vasten. Kivi on hiljaa. Paperi odottaa ja haisee. Muste kuivuu siveltimessä.
Getting Intimate on prosessimaisesti rakentuva tapetti- ja piirustusinstallaatio, joka jatkaa kehittymistään näyttelyn ensimmäisen viikonlopun ajan gallerian auki ollessa. Avajaisia ei järjestetä.
Nikki Jääskeläinen (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee musteen, hiilen ja arkipäiväisten kodin materiaalien kanssa.
Kiitos Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.
