Pauliina Koivunen: Pysähdyksiä / Stand Stills 3.6.-22.6.

Pauliina Koivunen: Pysähdyksiä / Stand Stills
3.6.-22.6. / avajaiset pe 2.6. 18 – lämpimästi tervetuloa!

”Kasvovaloksia tehdessäni, juuri kun olin aikeissa alkaa näyttelyn tiedotetekstin kirjoittamiseen, nälkä iski ja piti tehdä ruokaa. Leikkasin tylsällä sahalaitaisella veitsellä viimeistä siivua multaisesta paprikasta, kun veitsi lipesi ja osui peukalooni. Tunsin sahalaidan tunkeutuvan lihaan ja pelästyin sen uponneen luuhun asti. Hätä tiivistyi lapsenomaiseksi itkuksi. Olin pyörtyä, vaikka samalla nauroin itselleni tunnistaessani itsessäni isäni ylidramaattisuutta – luulin tosissani kuolevani puolen sentin levyiseen peukalohaavaan. Naapuriini muuttanut Tiina soitti. Kuullessaan haavapaniikista hän sanoi tulevansa käymään. Kielsin, sillä verta ei enää tullut ja totesin voimakkaan reaktioni johtuneen luultavasti siitä, että olin vähän ylirasittunut. Hetken päästä ovikello kuitenkin soi, ja Tiina seisoi ovella. Hänellä oli mukanaan ensiapupakkaus. Nauratti, mutta annoin hänen paikata sormeni. Haava ei ollut lopulta kovin syvä ja verenvuotokin oli jo tyrehtynyt, vaikka sormessa tykytti yhä. Jatkoin töitä. Kompastuin laturin johtoon, ja myöhemmin illalla kompastuin samaan johtoon uudelleen. Illan aikana oli tarkoitus tehdä kolmen henkilön kasvomuotit. Teinkin kaksi, kun yksi sovituista ajoista peruuntui. Viimeinen muotti meni kuitenkin pilalle kipsinauhan tarttuttua Petran tuuheisiin ripsiin. Kipsi jouduttiin leikkaamaan irti Petran tyttären seuratessa uteliaana touhua vierestä. Tässä kohtaa halusin jättää kasvoarkiston kokoamisen kokonaan kesken. Tuntui järkyttävältä altistaa ihmisiä tuntemuksille vain, koska tarvitsen heitä, ilmaistakseni itse jotakin tai koska minulla on tallentamisen pakkomielle. Myöhemmin Liisa tuli käymään ja kerroin hänelle päivän sattumuksista. Pohdin myös ääneen, ettei jäykäkouristusrokotteeni taida olla voimassa. Liisa totesi, että jäykkäkouristukseen voi itseasiassa kuolla ja että sellainen kuolema on tosi tuskallinen ja hidas. Googletin jäykkäkouristuksen. Wikipedian kuvat yhdistettynä Liisan sanoihin laukaisivat uudelleen itkunsekaisen hädän. Soitin päivystykseen ja siellä kerrottiin, että kannattaa varata heti aamulla aika, koska rokote on hyvä ottaa 24 tunnin aikana sattuneesta. Liisa jäi valmistamaan pakastepitsaansa meille. Pian palohälytin alkoi hälyttää eteisessä, koska uunia lämmitettäessä pelti oli unohtunut sisälle ja sen pintakertymät alkovat savuta. Kiroilin ja kiipesin tuolille kurottaakseni kattoon. Kurotin ja kurotin, enkä millään meinannut ylettyä nappiin. Meteli oli korviahuumaava.

Tai näin mä sen päivän muistan.”

Pysähdyksiä – Standstills on näyttely, jonka installaatiot ammentavat muistin, ajallisuuden, identiteetin sekä arkistojen teemoista. Installoituna on muun muassa tämänhetkinen katsaus vuonna 2015 aloitettuun, jatkuvasti karttuvaan arkistoon, joka koostuu kasvovaloksista ja niiden muoteista.

Pauliina Koivunen (1982) on Tampereella syntynyt, Porista kotinsa löytänyt taiteen maisteri, tarpeistonvalmistaja, rakennuskonservaattori.

Elliina Peltoniemi: Viimeiset hitaat 3.6.-22.6.

Elliina Peltoniemi: Viimeiset hitaat

3.-22.6. 2017 / Avajaiset 2.6. 18.00

”Muistaks sen juhannuksen kun oltiin lavatansseissa… sää olit päivällä uinu kalsarisillas ja ne oli sit märkänä kuivumassa jossain. Tai ehkä ne oli hukkunu. Sulla oli ruskeet sammarit jollain pyykkinarulla kiinni ja sää olit aivan hirveässä kännissä, siis ihan mahdottomassa kuosissa! Kossua, niinku aina. Tansseissa sitten tanssitit kaikkia kylän naisia mua lukuunottamatta, ja tietenkään se naru ei pitäny vaan housut putos vähän väliä nilkkoihin. Lavan reunalla mököttäessäni pohdin että haluanko mää edes tunnustaa tuntevani sua. Katselin ja kihisin kun munasillas humppasit. Illan päätteksi yhtäkkiä näit mut ja huudahdit yllättyneen iloisesti ”kulta, ooksääkin täällä!”

Nykyään tämä muisto naurattaa. Mihin sinä olet mennyt?

Kuolleista ei osaa enää ajatella pahaa. Kuolema on outo, se jättää jälkeensä vain tyhjän kysymysmerkin. Jäljelle jää läjä surua, kasa kiitollisuutta ja kauniita haalistuvia muistoja. Suuttumukset muuttuvat vähäpätöisiksi, humoristisiksi sattumuksiksi. Se on niin epäreilua. Välillä kiukuttaa, kiukuttaa koska ikävä ja suru ovat liian raskaita ja voimattomia tunteita. Kuolema kiukuttaa koska mitään ei voi tehdä, ei ole mitään taaksepäinkelaus-nappia. Se on niin helvetin lopullista.

Sitä se kuitenkin enenevässä määrin on: luopumista. Eläminen pitää sisässään sen että opettelee luopumaan kaikesta, kaikista, pala palalta myös itsestään. Minä en osaa luopua, en osaa luopua edes roskista, rikkinäisistä vaatteista, saati rakkaista ihmisistä tai itsestäni. Pidän kiinni, kynsin hampain, sinnittelen ja roikun. Välillä annan itseni ajatella että kuolleet vaan elelevät omaa elämäänsä jossain toisaalla, niihin vaan ei saa yhteyttä, ne ei vastaa enää fb-viesteihin, ja on melko turha soitella.

”Mä oon tehny tämmösen koivikon… siis ihan hullun hommaa taas… mut mää jotenkin aattelin, että haluaisin vielä tanssia sun kanssa yhen kerran ne juhannustanssit, tiiäks, oltais molemmat humalassa, olis kesäyö, diskopallo pyöris ja tulis joku suomi-biisi, joku Meiju Suvas. Mä en halua ajatella että sää oot jotain tomua, pölyä, madonruokaa.”

Halusin luoda paikan jossa voisin kohdata kuolleita läheisiäni. Aloin tehdä paperista koivikkoa, joka olisi raja, kohtaamispaikka kahden maailman välillä. Vasta myöhemmin lueskellessani koivuihin liittyvää mytologiaa törmäsin uskomukseen joka ikään kuin vahvisti ajatusta tuosta metsiköstä: Suomensukuisille mordvalaisille koivu on ikivanha maailmanpuu, joka sitoo maailmat toisiinsa. Koivu yhdistää elämän ja kuoleman syvyydet, ylimaailmallisen ja maailmallisen. Sen juuret ovat vainajalassa, latvus jumalten tyyssijoilla. Latvuksen yllä avautuu kaunis kirjokansi ja taivaankappaleet kulkevat kiertoratojaan oksien läpi. Koivun tuohinen runko on meidän maailmamme. Juurakossa pulppuaa terveyttä ja voimaa antava lähde, jonka onni virtaa mahlana rungon läpi.

Elliina Peltoniemi (1978) on Tampereella asuva ja työskentelevä ”mitäsattuu keksimään” – tyyppinen kuvataiteilija – muusikko ja kulttuurin monipuuhaaja. Omakuvat ovat aina olleet suuressa osassa hänen kuvataiteellista tuotantoaan, mutta viime aikoina on tapahtunut sivupolku myös paperi-installoinnin pariin. Kaikki suodattuu kuitenkin omakohtaisen kokemusmaailman läpi, sillä Peltoniemi sanoo työskentelynsä olevan enemmän intuitiivista, kuin ennalta harkittua. Usein Elliinan töissä ihmetellään elämistä ja kuolemista, peruskysymyksiä.

Musiikillisesti hän vaikuttaa Kuolema-Duossa ja Metsänpeitto-orkesterissa.

Maria Leppänen ja Henna Inkinen 5.5.-25.5.

Maria Leppänen ja Henna Inkinen
Galleria 3h+k, Pori
6.5.-25.5.2017

Avajaiset 5.5. klo 18.

Maria Leppänen:
Kasvutarinoita

Olen jo kauan rakastanut puutarhanhoitoa. Kun minusta ei ollut maalaamaan, minä piirsin ja suunnittelin kukkapenkkejä. Yhdistelin värejä ja mietin, mitkä perennat kukkisivat samaan aikaan.

Minulla on kokemusta ainoastaan omien lasten ja puutarhakasvien kasvatuksesta. Niinpä opiskelin vähän kasvatustiedettäkin. Ymmärsin, että kuten puutarhanhoidossa, kannattaa tietää millaisessa kasvualustassa uudet hauraat alut lähtevät parhaiten kasvamaan. Tai jos verso meinaa kuihtua tai vääntyä väärälle saralle, miten se ravitaan ja tuetaan.

Kuin kompostimulta, muistot kerrostuvat ja sen päälle kasvaa uutta kasvua. Mietin elämän ja historian kerroksellisuutta. Minua alkoi kiinnostaa myös ikäihmiset ja heidän tarinansa. Miten sota vaikutti heihin ja miten ne asiat siirtyivät seuraaviin sukupolviin. Miten yleensäkin suhtaudumme vastoinkäymisiin, vaikuttaa siihen myös kasvatus. Miten vanhempamme on kasvatettu, miten meidät on kasvatettu, miten me kasvatamme ja millaiseksi kasvatamme itsemme, on muuttunut merkittävästi sadassa vuodessa. On hyvä olla tietoinen historiastaan, että sukupolvien yli kantautuneet taakat voidaan katkaista.

Hyvään maahan kasvaa uutta tervettä kasvua.
Ja kun kuolema korjaa sadon, toivottavasti maa jää yhä hedelmälliseksi.

Hauras elämä.
Nyt se on, paras vuodenaika, kevät!

Maria Leppäsen Kasvutarinoita -näyttelyssä nähdään posliinimaalauksia, maalauksia ja kirjailuja vanhoille pitsiliinoille.


Henna Inkinen:
Maalaus on juhla

Maalauksen keinoin toteutetut mystiset väri-iloitteluni rakentuvat omien mielenmaisemieni pohjalta. Maalaus on ilon ja tekemisen juhla, tapa käsitellä maailmamme kauneuden ihmettä. Juhlani on rehevä aistimaisema, ja kuten luontoonkin, ovat näihin juhliin kaikki tervetulleita. Aihioni löydän metsien ja niittyjen kätköistä, ryteiköistä, joihin valo ja varjo piirtävät kuvionsa. Teokseni uhkuvat elinvoimaa, tekemisen iloa ja rönsyjä: muodon, värin ja materiaalin leikkiä.

Kutsun Maalaus on juhla -näyttelyäni muodoltaan maalausinstallaatioksi. Maalaukseni liukuvat pois taulun tai maalauksen käsitteestä esineenä – fetissistä, joka seinälle ripustettava perinteinen pingotettu kangas on. Muodollisen esineen sijaan tavoittelen toisenlaista fetissiä: mielihyvää, jota pinnan rikkominen ja toisin tekeminen saavat aikaan.

Osa maalausinstallaatiostani koostuu kierrätetyille seinäkaakeleille toteutetuista posliinimaalauksista. Yhdistän perinteisen astioidenkoristelumediumin käytännölliseen rakennustarvikkeeseen. Maalaan kaakeleille maisemia, joissa hallitsematon ja kontrolli risteilevät. Pyrin rikkomaan perinteisen ja hallitun formaatin ekspressiivisin siveltimenvedoin.

Käytän materiaaleinani mm. pressuja, vanhoja hyllylevyjä, muovia, jätesäkkiä ja kierrätyslevyjä. Inspiroidun roskiksista ja luontoon törkeästi hylätyistä esineistä. Teokseni liikkuvat esittävyyden ja abstraktin rajoilla. Yliluonnolliset värit kuvaavat ja korostavat ihmisen vaikutusta luontoon.

Kristiina Mäenpää: On the Borderline 8.4.-27.4.

Kristiina Mäenpää
On the Borderline
8.4.-27.4.2017

Avajaiset perjantaina 7.4. 18-20.

Huhtikuussa Galleria 3H+K:ssa nähdään Kristiina Mäenpään teoskokonaisuus On the Borderline. Näyttelyn aiheina ovat rajat ja rajaaminen sekä niiden ja valokuvallisuuden välinen suhde.

Teoksissa rajat viittaavat yhtäaikaisesti sekä yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen rajaamiseen että kuvan ja kolmiulotteisen todellisuuden väliseen rajapintaan. Rajaaminen tekona synnyttää valta-asetelmia ja jännitteitä, mikä liittyy erottamattomana osana myös uudelleen kuvaamiseen ja kuviin subjektiivisina, rajoittuneina esityksinä.

Teoksissa kuvien kaksiulotteiset pinnat karkaavat kehyksistään ja alkuperäisistä konteksteistaan limittyen galleriatilan pintoihin, jotka toimivat itsessään kuvallisena elementtinä. Tilasta tulee luonteeltaan valokuvallinen ja kuvan ja tilan välinen raja alkaa hälvetä.

Kristiina Mäenpää (s.1990) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2014. Hän asuu ja työskentelee Turussa. Hänen työnsä keskiössä ovat tilan ja valokuvan suhde sekä kuvien vaikutus kulttuurin ja ajatusmallien muuntumiseen. Hänen valokuvaa ja installaatiota yhdistelevien teostensa kautta kulttuuriset konstruktiot näyttäytyvät valokuvan kaltaisina keinotekoisina pintoina.

Between Past and Future 11.3.-30.3.

Between Past and Future
11.3.-30.3.

Avajaiset perjantaina 10.3. kello 18.

Galleria 3h+k:lla avautuu ryhmänäyttely nimeltä Between Past and Future, jossa on yksin ja yhdessä tehtyjä teoksia seitsemältä Porissa asuvalta irakilaiselta. Näyttelyssä tullaan näkemään maalauksia ja tilataideteoksia. Näyttelyyn osallistujat ovat Aro Taher, Fatimah Yousif, Hosam Al-Obadi, Marwah Safaa, Muhaned Deaa Al-Ebrag, Odei Al-Jawadi ja Thuraya Al-Obadi.

Between Past and Future tuo näkyviin uusien porilaisten ajatuksia ja maailmaa heidän omista lähdökohdistaan. Näyttelyyn osallistujille on tärkeää ilmaista millaista on olla täällä, miten se eroaa siitä mitä oli, ja miten se ilmaisu on mahdollista juuri tällä hetkellä, ilman pelkoa. Vapauden, rauhan ja hyvän elämän kaipuu yhdistää osallistujia. Menneen ja tulevan väliin jää tila, joka on esillä tässä näyttelyssä.

Näyttely on osa Nyte ry:n Avoin tila -projektia. Avoin tila on kehys kulttuurien vuorovaikutukselle ja ihmisten kohtaamiselle. Avoin tila alkoi sarjana taidetapahtumia tilassa, joka kutsui yhteen eri tilanteissa olevat sekä eri taustoista tulevat ihmiset, turvapaikanhakijat ja kaikki muut. Näyttelyn kuratoivat Nyten aktiivit.

Juhani Tuomi: Tamperelaista maalaustaidetta 11.2.-2.3.

Taidemaalari Juhani Tuomi (s.Tampere 1983) esittelee mustamakkaran käryisen yksityisnäyttelynsä Tamperelaista maalaustaidetta Galleria 3H+K:ssa 11.02.-02.03.2017.

Muoto- ja tilannekuvista rakentuva näyttely sisältää Tuomen uusimpia öljyvärimaalauksia. Taiteilija luonnehtii mielellään maalaustyyliään huonomaalaukseksi (engl. Bad painting). Tamperehan on Suomen Saksa, joten ei ole yllätys että näyttelyssä lyövät kättä saksalaisen maalauksen perinteet suomalaisen naivismin ja kansantaiteen kanssa.

Juhani Tuomi on valmistunut Kuvataideakatemian maalauksen osastolta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2010, ja Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi (amk) vuonna 2007. Tämä on hänen debyyttinsä Porissa ja uransa 12. yksityisnäyttely.

Avajaiset pe 10.02.klo 18-20. Tervetuloa.

Tuomo Savolainen: Kesämukaelma 14.1.-2.2.2017

juliste

Tuomo Savolainen
Kesämukaelma / Summer adaptation / Aestas
14.1.-2.2.2017

Kesämukaelma on eräs tulkinta kesästä. Se on eräänlainen “Best of kesä” -kokoelma talven keskellä. Terassi ja uimaranta ovat siellä, kuten myös nuotio ja nurmikko. Aurinkoa ei ole, mutta lämmitys on. Teosta varten taiteilija oli olemassa ja kokemassa mennyttä kesää. Hän istui laiturilla ja katseli, nousi ylös ja kohta käveli, jätti jäljen rannalle, löysi polun, ponnisti taas eteenpäin allaan tukeva juurakko, teki sitten hienon löydön, ei pitänyt siitä enää sisällä ollessaan, katso tätäkin, tallensi mitä ei nähnyt, näki, mutta ei tallentanut, odotti iltaan saakka, lakkasi odottamasta, juoma oli vaihtolämpöinen, paleli itse tai istui varjossa, oli heti aamulla taas, päivä lyheni ja jäi odottamaan.

Kesämukaelma
on installaatio, joka koostuu terassista, rannasta, kukista, nurmikosta, musiikista sekä edelliskesänä kerätyistä äänistä ja videoteoksista. Myös tikkataulu saattaa kuulua kokonaisuuteen.

Tuomo Savolainen (s. 1986) on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta ja opiskelee parhaillaan taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa.

Avajaiset perjantaina 13.1. kello 18-20, tervetuloa!

Mari Ljokkoi: Ei-toivottuja tilanteita 14.1.-2.2.2017

kutsu_ei-toivottujatilanteita

Mari Ljokkoi
Ei-toivottuja tilanteita / Unwanted Situations
14.1.-2.2.2017

Ei-toivottuja tilanteita
koostuu kolmesta erillisestä teoksesta, joita yhdistää sama teema: ei-toivottu raskaus ja sen seuraukset.

Vuorollaan on dokumentaarinen videoteos, jossa neljä naista eri aikakausilta kokoontuu syömään pizzaa yhdessä. Naiset keskustelevat omista kokemuksistaan ei-toivottujen raskauksien yllättäessä. Suomessa naisten mahdollisuudet päättää omasta kehostaan ovat olleet rajalliset, ja vaikka nykyään raskaudenkeskeytys on helposti saatavilla ja vuosittain tehdään noin kymmenentuhatta keskeytystä, kokemuksista ei juuri puhuta julkisesti.

Isyytön on nuoren miehen monologi siitä, kuinka hän ei pääse vaikuttamaan elämänsä tärkeimpään päätökseen. Päähenkilö joutuu pohtimaan asemaansa ei-toivotun raskauden alussa. Länsimaisessa yhteiskunnassa miehen rooli lapsen kasvattajana ja isyys muuttuvat koko ajan merkittävämmiksi, mutta ei-toivottujen raskauksien kohdalla päätös on ensisijaisesti naisen.

Videoteosten lisäksi näyttelyssä on esillä yhdelle seinälle levittäytyvä 47 000 tilannetta. Maailman terveysjärjestö (WHO) arvioi, että vuosittain 47 000 naista kuolee vaarallisten keskeytysten aiheuttamiin komplikaatioihin. Suurin osa heistä asuu maissa, joissa turvallisia keskeytyksiä ei ole saatavilla.

/

The exhibition Unwanted Situations features three artworks that deal with the same topic: unwanted pregnancy and its consequences.

Each in Turn is a short video documentary where a young woman walks in the cemetery and invites three women, already dead, to have pizza with her. Together they talk about unwanted pregnancies, their consequences and possibilities to choose. Women’s rights over their own body and life have been limited and even today when abortion is legally available in Finland and around ten thousand abortions are done per year, the experiences are rarely discussed in public.

Non-father is a video work where the main character, a young man, is facing the biggest decision of his life, only that he is not allowed to decide. Man’s role as a father and fatherhood have become more significant in western culture but when it comes to unwanted pregnancies, the woman is the one to choose.

47 000 is a drawing installation showing the worldwide situation. World Health Organisation (WHO) estimates that each year 47 000 women die after unsafe abortions, mostly in places where abortion is illegal.

http://mariljokkoi.wordpress.com

Avajaiset perjantaina 13.1. kello 18-20, tervetuloa.

Laura Happo: Raja 19.11-8.12.

raja_web

Laura Happo: Raja 19.11-8.12.

Avajaiset 18.11.2016 klo 18-20

Galleria 3h+K:ssa perjantaina 18.11.2016 avautuva näyttely ”Raja”
on tamperelaisen valokuvaaja Laura Hapon tuorein teossarja, joka
valmistui syksyllä 2016 Tampereen Design- & Arkkitehtuuriviikoille.
Nyt osa kuvasarjasta on esillä Porissa.

”Raja” tutkii valokuvan luoman llusinäärisen maailman avulla yksityisen
ja julkisen, mahdollisen ja mahdottoman rajaa kaupunkitilassa
sekä luonnossa. Arkinen mystiikka sumentaa toden ja kuvitellun
rajoja. Teossarja pohtii myös luonnon, kaupunkitilan ja käyttöesineiden
rajoja.

”Raja” on leikkiä todellisuudella ja rajoilla. Kuvasarja hipaisee rajoja,
niiden noudattamista ja rikkomista. Mitkä rajat tuntuvat keinotekoisilta?
Mitä rajaa ei saa ylittää? Milloin raja on turva? Miksi yksityisen ja julkisen raja on olemassa, entä jos ei olisi? Valokuvan todellisuutta matkivassa maailmassa näitä kysymyksiä voi ravistella.

Laura Happo (s.1987) on Kajaanista kotoisin oleva valokuvaaja,
joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Tampereella. Hän tekee
työtä valokuvan parissa monipuolisesti, niin taiteen kuin journalistisemmankin kuvan puolella. Hapon tekemistä määrittää kiinnostus todellisuuden, ihmisen ja luonnon rajoihin sekä hienovaraiseen
mystiikkaan.

”Raja”- näyttely on osa Design On Tampere Ry:n teemavuotta 2016.