Jan Virtanen: Vaiennettu
Jan Virtanen
Katuvalokuvia
8.4.-27.4.2017
Tervetuloa avajaisiin 7.4. Klo 18–20.
Tunnelmaa ja tilanteita.
Näyttely koostuu neljän vuoden ajanjaksolta kuvatuista dokumentaarisista tilannevalokuvista ympäri Poria.
Jan Virtanen: Vaiennettu
Jan Virtanen
Katuvalokuvia
8.4.-27.4.2017
Tervetuloa avajaisiin 7.4. Klo 18–20.
Tunnelmaa ja tilanteita.
Näyttely koostuu neljän vuoden ajanjaksolta kuvatuista dokumentaarisista tilannevalokuvista ympäri Poria.
Kristiina Mäenpää
On the Borderline
8.4.-27.4.2017
Avajaiset perjantaina 7.4. 18-20.
Huhtikuussa Galleria 3H+K:ssa nähdään Kristiina Mäenpään teoskokonaisuus On the Borderline. Näyttelyn aiheina ovat rajat ja rajaaminen sekä niiden ja valokuvallisuuden välinen suhde.
Teoksissa rajat viittaavat yhtäaikaisesti sekä yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen rajaamiseen että kuvan ja kolmiulotteisen todellisuuden väliseen rajapintaan. Rajaaminen tekona synnyttää valta-asetelmia ja jännitteitä, mikä liittyy erottamattomana osana myös uudelleen kuvaamiseen ja kuviin subjektiivisina, rajoittuneina esityksinä.
Teoksissa kuvien kaksiulotteiset pinnat karkaavat kehyksistään ja alkuperäisistä konteksteistaan limittyen galleriatilan pintoihin, jotka toimivat itsessään kuvallisena elementtinä. Tilasta tulee luonteeltaan valokuvallinen ja kuvan ja tilan välinen raja alkaa hälvetä.
Kristiina Mäenpää (s.1990) on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2014. Hän asuu ja työskentelee Turussa. Hänen työnsä keskiössä ovat tilan ja valokuvan suhde sekä kuvien vaikutus kulttuurin ja ajatusmallien muuntumiseen. Hänen valokuvaa ja installaatiota yhdistelevien teostensa kautta kulttuuriset konstruktiot näyttäytyvät valokuvan kaltaisina keinotekoisina pintoina.
Between Past and Future
11.3.-30.3.
Avajaiset perjantaina 10.3. kello 18.
Galleria 3h+k:lla avautuu ryhmänäyttely nimeltä Between Past and Future, jossa on yksin ja yhdessä tehtyjä teoksia seitsemältä Porissa asuvalta irakilaiselta. Näyttelyssä tullaan näkemään maalauksia ja tilataideteoksia. Näyttelyyn osallistujat ovat Aro Taher, Fatimah Yousif, Hosam Al-Obadi, Marwah Safaa, Muhaned Deaa Al-Ebrag, Odei Al-Jawadi ja Thuraya Al-Obadi.
Between Past and Future tuo näkyviin uusien porilaisten ajatuksia ja maailmaa heidän omista lähdökohdistaan. Näyttelyyn osallistujille on tärkeää ilmaista millaista on olla täällä, miten se eroaa siitä mitä oli, ja miten se ilmaisu on mahdollista juuri tällä hetkellä, ilman pelkoa. Vapauden, rauhan ja hyvän elämän kaipuu yhdistää osallistujia. Menneen ja tulevan väliin jää tila, joka on esillä tässä näyttelyssä.
Näyttely on osa Nyte ry:n Avoin tila -projektia. Avoin tila on kehys kulttuurien vuorovaikutukselle ja ihmisten kohtaamiselle. Avoin tila alkoi sarjana taidetapahtumia tilassa, joka kutsui yhteen eri tilanteissa olevat sekä eri taustoista tulevat ihmiset, turvapaikanhakijat ja kaikki muut. Näyttelyn kuratoivat Nyten aktiivit.
Taidemaalari Juhani Tuomi (s.Tampere 1983) esittelee mustamakkaran käryisen yksityisnäyttelynsä Tamperelaista maalaustaidetta Galleria 3H+K:ssa 11.02.-02.03.2017.
Muoto- ja tilannekuvista rakentuva näyttely sisältää Tuomen uusimpia öljyvärimaalauksia. Taiteilija luonnehtii mielellään maalaustyyliään huonomaalaukseksi (engl. Bad painting). Tamperehan on Suomen Saksa, joten ei ole yllätys että näyttelyssä lyövät kättä saksalaisen maalauksen perinteet suomalaisen naivismin ja kansantaiteen kanssa.
Juhani Tuomi on valmistunut Kuvataideakatemian maalauksen osastolta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2010, ja Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi (amk) vuonna 2007. Tämä on hänen debyyttinsä Porissa ja uransa 12. yksityisnäyttely.
Avajaiset pe 10.02.klo 18-20. Tervetuloa.
Tuomo Savolainen
Kesämukaelma / Summer adaptation / Aestas
14.1.-2.2.2017
Kesämukaelma on eräs tulkinta kesästä. Se on eräänlainen “Best of kesä” -kokoelma talven keskellä. Terassi ja uimaranta ovat siellä, kuten myös nuotio ja nurmikko. Aurinkoa ei ole, mutta lämmitys on. Teosta varten taiteilija oli olemassa ja kokemassa mennyttä kesää. Hän istui laiturilla ja katseli, nousi ylös ja kohta käveli, jätti jäljen rannalle, löysi polun, ponnisti taas eteenpäin allaan tukeva juurakko, teki sitten hienon löydön, ei pitänyt siitä enää sisällä ollessaan, katso tätäkin, tallensi mitä ei nähnyt, näki, mutta ei tallentanut, odotti iltaan saakka, lakkasi odottamasta, juoma oli vaihtolämpöinen, paleli itse tai istui varjossa, oli heti aamulla taas, päivä lyheni ja jäi odottamaan.
Kesämukaelma on installaatio, joka koostuu terassista, rannasta, kukista, nurmikosta, musiikista sekä edelliskesänä kerätyistä äänistä ja videoteoksista. Myös tikkataulu saattaa kuulua kokonaisuuteen.
Tuomo Savolainen (s. 1986) on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta ja opiskelee parhaillaan taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa.
Avajaiset perjantaina 13.1. kello 18-20, tervetuloa!
Mari Ljokkoi
Ei-toivottuja tilanteita / Unwanted Situations
14.1.-2.2.2017
Ei-toivottuja tilanteita koostuu kolmesta erillisestä teoksesta, joita yhdistää sama teema: ei-toivottu raskaus ja sen seuraukset.
Vuorollaan on dokumentaarinen videoteos, jossa neljä naista eri aikakausilta kokoontuu syömään pizzaa yhdessä. Naiset keskustelevat omista kokemuksistaan ei-toivottujen raskauksien yllättäessä. Suomessa naisten mahdollisuudet päättää omasta kehostaan ovat olleet rajalliset, ja vaikka nykyään raskaudenkeskeytys on helposti saatavilla ja vuosittain tehdään noin kymmenentuhatta keskeytystä, kokemuksista ei juuri puhuta julkisesti.
Isyytön on nuoren miehen monologi siitä, kuinka hän ei pääse vaikuttamaan elämänsä tärkeimpään päätökseen. Päähenkilö joutuu pohtimaan asemaansa ei-toivotun raskauden alussa. Länsimaisessa yhteiskunnassa miehen rooli lapsen kasvattajana ja isyys muuttuvat koko ajan merkittävämmiksi, mutta ei-toivottujen raskauksien kohdalla päätös on ensisijaisesti naisen.
Videoteosten lisäksi näyttelyssä on esillä yhdelle seinälle levittäytyvä 47 000 tilannetta. Maailman terveysjärjestö (WHO) arvioi, että vuosittain 47 000 naista kuolee vaarallisten keskeytysten aiheuttamiin komplikaatioihin. Suurin osa heistä asuu maissa, joissa turvallisia keskeytyksiä ei ole saatavilla.
/
The exhibition Unwanted Situations features three artworks that deal with the same topic: unwanted pregnancy and its consequences.
Each in Turn is a short video documentary where a young woman walks in the cemetery and invites three women, already dead, to have pizza with her. Together they talk about unwanted pregnancies, their consequences and possibilities to choose. Women’s rights over their own body and life have been limited and even today when abortion is legally available in Finland and around ten thousand abortions are done per year, the experiences are rarely discussed in public.
Non-father is a video work where the main character, a young man, is facing the biggest decision of his life, only that he is not allowed to decide. Man’s role as a father and fatherhood have become more significant in western culture but when it comes to unwanted pregnancies, the woman is the one to choose.
47 000 is a drawing installation showing the worldwide situation. World Health Organisation (WHO) estimates that each year 47 000 women die after unsafe abortions, mostly in places where abortion is illegal.
http://mariljokkoi.wordpress.com
Avajaiset perjantaina 13.1. kello 18-20, tervetuloa.
Laura Happo: Raja 19.11-8.12.
Avajaiset 18.11.2016 klo 18-20
Galleria 3h+K:ssa perjantaina 18.11.2016 avautuva näyttely ”Raja”
on tamperelaisen valokuvaaja Laura Hapon tuorein teossarja, joka
valmistui syksyllä 2016 Tampereen Design- & Arkkitehtuuriviikoille.
Nyt osa kuvasarjasta on esillä Porissa.
”Raja” tutkii valokuvan luoman llusinäärisen maailman avulla yksityisen
ja julkisen, mahdollisen ja mahdottoman rajaa kaupunkitilassa
sekä luonnossa. Arkinen mystiikka sumentaa toden ja kuvitellun
rajoja. Teossarja pohtii myös luonnon, kaupunkitilan ja käyttöesineiden
rajoja.
”Raja” on leikkiä todellisuudella ja rajoilla. Kuvasarja hipaisee rajoja,
niiden noudattamista ja rikkomista. Mitkä rajat tuntuvat keinotekoisilta?
Mitä rajaa ei saa ylittää? Milloin raja on turva? Miksi yksityisen ja julkisen raja on olemassa, entä jos ei olisi? Valokuvan todellisuutta matkivassa maailmassa näitä kysymyksiä voi ravistella.
Laura Happo (s.1987) on Kajaanista kotoisin oleva valokuvaaja,
joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Tampereella. Hän tekee
työtä valokuvan parissa monipuolisesti, niin taiteen kuin journalistisemmankin kuvan puolella. Hapon tekemistä määrittää kiinnostus todellisuuden, ihmisen ja luonnon rajoihin sekä hienovaraiseen
mystiikkaan.
”Raja”- näyttely on osa Design On Tampere Ry:n teemavuotta 2016.
paine 19.11.-7.12.2016
Heikki Hautala, Markus Luiro, Hanna Luukkonen, Sanna Pappila
Avajaiset perjantaina 18.11. klo 18-20
Paine on suure joka ilmaisee pinta-alayksikköön kohdistuvaa kohtisuoraa voimaa. Ilmakehässä oleva kappale puristuisi kasaan mikäli sen sisällä ei olisi ilmamolekyylejä niin tiheässä kuin sen ympärillä.
Tyhjiö on tila jossa kaasun paine on paljon pienempi kuin maan pinnalla vaikuttava ilmanpaine. Kvanttimekaniikan mukaan jopa ideaalinen tyhjiö, jossa ainetta ei olisi lainkaan, ei käytännössä pysyisi tyhjänä. Eräs syy siihen on, että tyhjiötä rajaavat seinämät lähettävät aina mustan kappaleen säteilyä. Perustavampaa laatua oleva syy on kuitenkin teoria, jonka mukaan tyhjiöenergia ei voi koskaan olla tarkalleen nolla.
Pienintä mahdollista energiatilaa kutsutaan nollapiste-energiaksi, ja se koostuu virtuaalisten hiukkasten puurosta, joiden elinikä on hyvin lyhyt. Kvanttimekaanisella tyhjiöllä eli vakuumilla, joka on vakuumitilaksi kutsuttu kvanttitila, tarkoitetaan siten energian teoreettista minimiä, ei totaalisen tyhjää.
Heikki Hautala (s. 1980) on kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Porissa. Hän valmistui Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2009. Työskentelyssään Hautala keskittyy pääasiallisesti maalaukseen ja piirustukseen lähinnä kyseisten tekniikkojen välittömyyden vuoksi. Näiden lisäksi Hautala myös veistää ja tekee performanssia
sekä musiikkia.
”Näyttelytyöni koostuvat maalauksista, akvarelleista ja mustepiirustuksista. Töitteni keskiössä olevat hahmot leijuvat tai putoilevat jonkinlaisessa välitilassa ja käyvät läpi eräänlaista mutaatiota tai metamorfoosia. Osalle aukenee lisää aisteja, kolmansia silmiä ja taikavoimia. Toiset taas kadottavat muotonsa, puristuvat kasaan tai hajoavat tunnistamattomaksi, menettäen viimeisetkin ihmisyyden rippeet. Ärsykkeet sinkoilevat sisältä ja ulkoa, iskevät kiukkusuoniin ja hermopäätteisiin. Maalatessa pyrin rytmiin, rytmissä on kaaos, kaaoksessa on rytmi.”
Markus Luiro (s. 1985) syntyi Rovaniemellä ja opiskeli Kankaanpäässä. Hän yrittää teoksissaan tavoittaa jotain, mitä on mahdoton tavoittaa. Kuvia ei näe ennen kuin ne tekee. Katoamista ei huomaa ennen kuin se tapahtuu. Mitä oikeastaan on, mistä siinä on kyse, kuinka pahoillaan siitä pitäisi olla? Markus ei tiedä.
Hanna Luukkonen (s. 1969) on satakuntalaistunut, alun perin savolainen psykologi ja kuvataiteilija. Hän tekee harvakseltaan uusia teoksia samoin kuin osallistuu näyttelyihin. Viime aikoina hän on työskennellyt ääniteosten parissa. Tätä näyttelyä tehdessä vannesahan hyrinä sen purressa lautaa on ollut Luukkoselle keskeinen elämys.
Sanna Pappila (s. 1986) on taidegraafikko, joka Kankaanpäästä 2010 valmistuttuaan päätyi Poriin taideyhteisön, yhteisötaiteen ja oman tekemisensä sillisalaattiin. Häntä kiinnostavat jatkumot, toisto, virheet, herkkyys teoksen äärellä, hallinnan tunne ja itse luotu todellisuus. Niinpä lopullinen teos voi jäädä syntyneiden ajatusaihioiden jalkoihin, kun tekemisestä on tullut arvo sinänsä.
Agita Šteinberga & Andris Maračkovskis
Kapiokirstu #2
11.11.-15.11.2016
Galleria 3h+k, Itsenäisyydenkatu 47, Pori
Avajaiset perjantaina 18–20
Avoinna:
lauantaista sunnuntaihin 12-16
maanantaista tiistaihin 12-18
Latvialaiset kuvanveistäjät Agita Šteinberga ja Andris Maračkovskis, ovat työskennelleet RaumArs taiteilijavierasohjelmassa syyskuun alusta saakka. Heidän näyttelynsä sisältää useita eri medioita –
veistoksia, installaatioita, ääntä, videota, projektioita ja kineettistä taidetta.
Taiteilijat ovat residenssinsä aikana työskennelleet eri ikäisten ihmisten kanssa. He ovat opettaneet kipsivalannan perusteita, tehneet kullekin omat teokset sekä materiaalia näyttelyn installaatioihin. Šteinberga ja Maračkovskis ovat ohjanneet näitä ”Käsi”-työpajoja Rauman Freinetkoulussa, Rauman kaupungin nuorten työpajalla ja Rauman opettajankoulutuslaitok-sella. Teosten tekemiseen on osallistunut myös muutamia T.E.H.D.A.S. ry:n taiteilijoita Porissa. Yhteensä projekti on osallistanut noin 100 raumalaista käsivalos- ja paperimassa-työpajoissa.
Marraskuussa toteutetaan myös OKL:n Visuaalisen ympäristön kurssin opiskelijoiden ja Villa Jussoilan/Mehiläisen vanhuspalvelujen kanssa yhteistyöprojekti pysyvästä taideteoksesta.
Kapiokirstu-projekti luo yhteyden menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille. Projektin lähtökohtana on Šteinbergan isoisoisoäidille Anna Brikalle vuonna 1907 tehty kapiokirstu, joka on
matkannut taiteilijoiden mukana Varaklanista Raumalle. Agita Šteinberga ja Andris Maračkovskis uskovat, että tärkeintä elämässä ovat ihmiset ja luonto. Näyttelyssä on esillä ”Käsi”-työpajojen veistokset ja video- ja ääniteosten lisäksi suomalaisesta luonnosta inspiraationsa saanutta kineettistä taidetta. Taiteilijat etsivät tasapainoa teollisesti, automatiikalla ja käsityönä tehtyjen tuotteiden välillä.
Galleria 3h+k:lla toimii lisäksi samaan aikaan Nyte ry:n yhteisötaiteen projekti Avoin tila. https://www.facebook.com/events/1147100498707700/
Agita Šteinberga (1988) on opiskellut Latvian taideakatemiassa ja Ranskassa École supérieure d’art’s & médias de Caen taidekoulussa. Hän valmistui kuvanveistäjäksi 2014, jonka jälkeen työskenteli harjoittelijana taiteilijaresidens-sissä Caylusissa Rankassa. Šteinberga on osallistunut näyttelyihin, työpajoihin ja residensseihin vuodeta 2006 lähtien Latviassa, Ruotsissa, Suomessa, Ranskassa, Virossa, Liettuassa ja Venäjällä.
www.agitasteinberga.com
Andris Maračkovskis (1986) opiskeli Latvian taideakatemiassa ja lukukauden Porton yliopiston taiteiden tiedekunnassa Portugalissa.
Kuvanveistäjäksi hän valmistui 2013. Saman vuonna Maračkovskis sai KKNordin avustuksen Reykjavikin SIM-residensissä työskentelyä varten. Vuodesta 2007 lähtien Maračkovskis on osallistunut näyttelyihin, työpajoihin ja residensseihin Latviassa ja ulkomailla.
www.andrismarackovskis.com
ENGLISH BELOW!
Avoin tila 21.10.-13.11.2016
Avoinna:
Ma-pe 12-18, la-su 12-16
Avoin tila on:
Tila, jossa voi olla kuka tahansa.
Tila, jossa voi tapahtua mitä tahansa.
Tila, johon voi tulla viettämään aikaa.
Tila, jossa voi tavata ihmisiä, keskustella, juoda teetä ja kahvia.
Tila, joka kutsuu yhteen eri tilanteissa olevat sekä eri taustoista tulevat ihmiset: turvapaikanhakijat, turvapaikan saaneet, pakolaiset, maahanmuuttajat ja kaikki muut.
Tila, jota voi muokata.
Tila, joka muuttuu.
Tila, jossa voi tehdä taidetta.
Tila, jossa voi pelata koronaa, shakkia ja dominoa.
Tila, jossa on: elokuva-iltoja, illallisia, esityksiä, työpajoja, musiikkia, tanssia, taidenäyttelyitä.
Pienessä huoneessa:
Muhaned Durubi (IRQ) 21.10.-8.11.
Agita Steinberga & Andris Marackovskis (LVA) 11.-13.11.
OHJELMA/ TAPAHTUMIA
PROGRAM /EVENTS
Avajaiset 21.10. klo 18. Tervetuloa!
Avajaisohjelmassa:
Avoin tila aukeaa
Muhaned Durubin näyttelyn avajaiset
Una Harnett
Open Space House Band (open mic!)
Viikkokalenteri / Week calendar:
Joka päivä / every day: pelejä & teetä / games and tea,
seinämaalausta, käsitöitä / wall painting, hand crafts
Ma/Mon 24.10.
Pelejä & teetä / games and tea
Wall painting starts
Ti/Tue 25.10.
Pelejä & teetä / games and tea
Ke/Wed 26.10.
PYÖRÄRETKI / BICYCLE TRIP:
Lähtö Galleria 3h+k:lta klo 17 / Starts from Gallery 3h+k at 5pm
To/Thu 27.10.
Koko päivä klo 12- / whole day from 12 am
MUSIIKIN KUUNTELUA, TANSSIMISTA: musiikkia eri maista /
LISTENING MUSIC, DANCING: music from different countries
Pe/ Fri 28.10.
PIIRUSTUSTYÖPAJA/ DRAWING WORKSHOP
klo 15-17 / from 3-5 pm
La/Sat 29.10.
Pelejä & teetä / games & tea
Su/Sun 30.10.
SPESIAALI PELIPÄIVÄ/ SPECIAL GAME DAY:
free game playing and tournaments: corona, chess, domino
klo 12- / from 12 am –
Ma/Mon 31.10.
Pelejä & teetä / games & tea
Ti/ Tue 1.11.
KYNTTILÄ- JA KERAMIIKKA TYÖPAJA /
CANDLE-AND CERAMICS WORKSHOP
klo 12- 18 / from 12 am -6pm
Ke/Wed 2.11.
Koko päivä klo 12- / whole day from 12 am
MUSIIKIN KUUNTELUA, TANSSIMISTA: musiikkia eri maista /
LISTENING MUSIC, DANCING: music from different countries
To/Thu 3.11.
PEKKO KÄPIN JOUHIKKOTYÖPAJA +
JAMIT: MUSIIKKI, RUNOUS / JAM SESSION: MUSIC, POETRY
(open mic!) Klo 21 / 9 pm
Pe/Fri 4.11.
ELOKUVA-ILTA / MOVIE NIGHT
klo 18 / 6 pm
La/ Sat 5.11.
ILLALLINEN / DINNER
klo 18 / 6 pm
Su/Sun 6.11.
Pelejä & teetä/ games & tea
Ma/Mon 7.11.
KIRJASTO-AUTO / LIBRARY BUS
Päivi Hirsiaho: animaatioita /animation films
klo 11-12.30 Galleria 3h+k:n edustalla
klo 13-14.30 Liinaharjan vastaanottokeskus
11am- 12.30 pm Gallery 3h+k, 1- 2.30pm Liinaharja reception center
11-11.20
Taina Teerialho
Kirjateatteri
11.25-11.40
Päivi Hirsiaho
Animaatioita: Foxtrot, Volvo70, You`re lost little girl
11.45-12.15
Musiikkia: porilainen ja turkkilainen musiikki kohtaavat
12.20-12.30
Nuori Pori 2100 ry
Nukketeatteria Galleria 3h+k:lla
Ti/Tue 8.11.
Pelejä & teetä / games & tea
Ke/Wed 9.11.
ELOKUVA-ILTA/ MOVIE NIGHT
klo 18 / 6pm
To/Thu 10.11.
Pelejä & teetä / games & tea
Pe/Fri 11.11.
EXHIBITION OPENING: Agita Steinberga & Andris Marackovskis (LVA)
JAMIT: MUSIIKKI, RUNOUS / JAM SESSION: MUSIC, POETRY
(open mic!) Klo 20 / 8 pm
La/Sat 12.11.
ILLALLINEN/ DINNER
klo 18 / 6pm
Su/Sun 13.11.
Pelejä & teetä / games & tea
/////////////////
Open space 21.10.-13.11.2016
Open:
Mon-Fri 12-6 pm, Sat-Sun 12-4 pm
Open space is:
Space where anyone can be.
Space where anything can happen.
Space where you can spend time.
Space where you can meet people, talk with people, drink tea and coffee.
Space that invites together people from different situations and backgrounds: asylum seekers, people who have received asylum, refugees, immigrants and everybody else.
Space that can be modified.
Space that changes.
Space where you can make art.
Space where you can play corona, chess and domino.
Space where are: movie nights, dinners, presentations, performances, workshops, music, dance, exhibitions.
In the small room:
Muhaned Durubi (IRQ) 21.10.-8.11.
Agita Steinberga & Andris Marackovskis (LVA) 11.-13.11.
Opening 21th of October at 6pm. Welcome!
Opening program:
Open space starts
Muhaned Durubi: opening of exhibition
Una Harnett
Open Space House Band (open mic!)