Posted on: August 22, 2018 Posted by: admin Comments: 0

Riikka Mäkikoskela
Pohjoinen rokokoo
25.8.-13.9.2018

Riikka Mäkikoskelan kolmiulotteisen kuvataiteellisen työskentelyn teemoja ovat visuaalisen, materiaalisen ja kulttuurisen yhteenkietoutuminen, materiaaliset merkitykset ja käsitteet sekä tradition tulkinta. Hän käsittelee teoksissaan ihmisen elämänkaarta ja sukupolvien limittäisyyttä sekä sitä, miten tavat ja tottumukset muotoutuvat sukupolvesta toiseen. Mäkikoskela kuvaa nykyajan yhteiselon kokemuksia ja kertoo useille tulkinnoille avoimia paikallisia tarinoita. Niitä värittävät esimerkiksi Lähi-idässä syntynyt kristinusko ja Keski-Eurooppaan painottunut taidehistoria. Mäkikoskelan teokset avaavat pohjoista sielunmaisemaa, jossa kaamoksen rinnalla on usein seuraavaan kevääseen kantavaa valoa, eloa ja leikillisyyttä. Näyttelyn veistokset juhlistavat elämän runsautta ja monimuotoisuutta – sen nurjia puolia unohtamatta.

Rokokoon hengessä Mäkikoskela yhdistää myös käsityön ja taiteen. Hän käyttää perinteisiä materiaaleja ja tekniikoita, kuten keramiikkaa, mutta yhdistää myös materiaaleja ennakkoluulottomasti, esimerkiksi keramiikan ja akryylimuovin. Sekä työskentelymateriaalin että sen työstötavan valinta ovat Mäkikoskelalle tärkeitä, sillä molemmilla luodaan kulttuurisia merkitysyhteyksiä ja viittauksia eri aikoina syntyneisiin tottumuksiin ja tapoihin. Mäkikoskelan tavoite on löytää vuoropuhelua teoksen sisällön, työskentelymateriaalin ja sen työstötavan välille. Näin veistoksiin muodostuu erityisiä paikkoja, jotka kertovat yhdessätekemisestä, myötäelämisen pyrkimyksestä ja vaikeudesta sekä oman itsen näkemisestä ja unohtamisesta.

TaT Riikka Mäkikoskela (s. 1975) on opiskellut Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutissa, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Aalto-yliopistossa. Hän on Kuvanveistäjäliiton ja Helsingin taiteilijaseuran jäsen. Mäkikoskelan teoksia ja tutkimusta on esitelty useissa tapahtumissa, konferensseissa, julkaisuissa, gallerioissa ja museoissa sekä Suomessa että ulkomailla. Taiteellisen työn ohella hän toimii tällä hetkellä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton toiminnanjohtajana.

Näyttelyä on tukenut Greta och Alfred Runebergs Stiftelse

Kiitokset:

Hannamaija Heiska/Kauniaisten kuvataidekoulu
Alma Muukka-Marjovuo/Sibelius-lukio
Tomi Pelkonen/Aalto ARTS