Jenni Karhapää ja Ida Sokka: Maailman synty ja tuho! 5.1.-24.1.2019

Jenni Karhapää ja Ida Sokka
Maailman synty ja tuho!
– Akryyli- ja öljyvärimaalauksia
5.1.- 24.1.2019

Avajaiset poikkeuksellisesti lauantaina 5.1.2019 klo 12-16

Näyttelyn teemana on maailman syntyminen ja tuhoutuminen. Ida Sokan teoksissa maailma muotoutuu abstraktista massasta kohti tuntemaamme luomakuntaa hajotakseen Jenni Karhapään maalauksissa uudeksi aluksi.

Ida Sokan maalausten lähtökohtana on maailma, joka on vielä muodostumassa. Teosten inspiraationa toimii prekambrin ajan kuvitukset meteoriitteineen ja laavavuorineen. Kun Theia törmää maahan ja kuu syntyy, ja yhteyttäminen alkaa. Muokkautuva maailma on määrittelemätön mutta silti konkreettinen, niin kuin maalauksetkin. Ne liikkuvat jatkuvasti abstraktin ja esittävän välimaastossa. Syntyy tutkimattomia alkumeriä ja mantereita, jotka hakevat paikkaansa ja merkitystään maalauksessa. “Jokin siintää jo maisemassa, vuorilla ja vetten yllä. Tähän tulee joki ja joelle mutka. Kuljetan maalivanaa maailman alun meiningeissä keskellä keskeneräistä. Kaiken kielekkeestä syvimpään uomaan, Hyvä Luoja loit. Minutkin, kuvanasi, luomaan.”

Jenni Karhapää käsittelee teoksissaan hetkeä, jolloin kellot ovat pysähtyneet jo aikaa sitten ja todellisuus viipyy toisen rinnalla. Mutanttieläimet seikkailevat säteilyn värittämissä autioituneissa lähiöissä ja abstrakteiksi hajoavissa maisemissa. Post-apokalyptinen maailmankuva yhdistyy akryyli- ja öljyvärimaalauksissa leikkisiin elementteihin sekä väreihin. Osa Karhapään teoksista kommentoi metsien kestämättömästi toteutettujen hakkuiden seurauksena kaventunutta biodiversiteettiä ja ihmisten toimien vaikutusta eläinten hyvinvointiin.