NYTE 18.11.-7.12.

NYTE
18.11.-7.12.
Avajaiset 17.11. 18-20

Taiteilijaseura NYTE ry täytti 30 vuotta kuluvan vuoden toukokuussa. Juhlavuoden näyttelyohjelmaan sisältyy kaksi näyttelyä Galleria 3H+K:ssa, jotka valottavat toiminnan eri puolia toisaalta taiteilijaseurana ja toisaalta taiteilijaryhmänä.

Edellisen NYTE30 -näyttelyn esiteltyä 21.10.-7.11. seuran historian eri vaiheisiin liittyneiden taiteilijoiden tämänhetkistä tuotantoa, tuleva näyttely kertoo puolestaan NYTEn historiasta ryhmänä ja yhteisönä, jonka piirissä syntyi varsinkin sen alkuvuosina paljon yhteisiä teoksia, näyttelyitä ja performansseja. Silloinen toiminta sai tuoreeltaan paljon tilaa ja huomiota. Sitä voidaankin tarkastella osana ajan yleistä yhteiskunnan ja kulttuurin murrosta, sekä uusien taidemuotojen tulemista ja muotoutumista Porissa, Satakunnassa ja laajemmin Suomessa.

NYTE -näyttely keskittyy yhteen kollektiivisesti tuotettuun teokseen, joka on Eräs marssi vuodelta 1989. Näyttely tutkii arkistojen valossa teoksen historiaa, luoden sen eri vaiheille sekä aikaan sidotun kontekstin että samalla myös suhteen tähän hetkeen.

Eräs marssi esitettiin ensimmäisen kerran Helsingissä Kriittisen Korkeakoulun näyttelytilassa elokuussa 1989. Sen jälkeen se on ollut esillä mm. Turun ja Porin läänin aluenäyttelyssä Porin taidemuseossa 1990. Teoksen tehneeseen työryhmään kuuluivat Rolf Lehtinen, Kaisu Koivisto, Henry Merimaa, Sinikka Santikko ja Veijo Setälä.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Porin taidemuseo.