NYTE: KOLMAS LOHKO, 15.10.-2.11.1988, Mältinranta Tampere
Taiteilijaseura NYTE ry aloitti toimintansa Porissa vuonna 1987. Taiteilijaseuran toiminnan alkaessa sillä oli noin 10 jäsentä kuvataiteilijoista elokuva-alan henkilöihin. Puheenjohtajana toimi Henry Merimaa ja muita aktiivisia jäseniä olivat mm. Kaisu Koivisto, Esko Railo, Veijo Setälä ja Rolf Lehtinen. Seuran ensimmäisiä näyttelyitä olivat vuonna 1987 kauppatorin laidalla järjestetty Antteborg ja Diesel Porin linjojen purettavassa tallissa ja vuonna 1988 Pro gradu, Pro forma Poriginal -galleriassa. 1990-luvun alkupuolella Nyte tunnettiin erityisesti performansseistaan, joita olivat muun muassa Poru-aktio, Porin Teatterin 60-vuotisjuhlaan tehty Virutus, Porin taidemuseon uuden vuoden juhlassa esitetty Juhla-tanssi sekä Jäähäätmieskuoro Huutajien kanssa Porin kauppatorilla. Vuonna 1990 Nyte palkittiin Turun ja Porin läänin taidepalkinnolla.
Nyte perusti Galleria 1H+K:n keväällä 1989. Gallerian ensimmäisessä näyttelyssä oli esillä virolaistaiteilijoiden Jüri Okasin, Siim-Tanel Annusin ja Leonhard Lapinin teoksia. Seuraava näyttely esitteli Erkki Pirtolan teoksia. Myöhemmin yhden näyttelyhuoneen galleria laajeni kolmihuoneiseksi ja gallerian nimi muuttui samalla muotoon 3H+K. Myöhemmistä näyttelyistä on mainittava vuoden 1995 The Fall of Man, johon osallistuivat mm. Jake & Dinos Chapman, Martin Creed ja Laurent Faulon. Näyttelyn kuratoi Jari-Pekka Vanhala ja se toimi Ars-95 -näyttelyn ”varjo-Arsina”. Muita sen ajan näyttelyprojekteja oli mm. Särkyneen Sydämen Hotelli, joka toteutettiin yhteistyössä taidemuseon kanssa Otavankadun hotellissa 1997.
Maaherrankatu 32:n puutalossa sijainnut galleria oli Nyten toiminnan monipuolinen keskus. Jatkuvan purku-uhan alla ollutta kiinteistöä puolustettiin taiteen keinoin useaan otteeseen, muun muassa vuonna 2004 toteutetulla Muuri -projektilla ja 2005 Arkeologiset kaivaukset -projektilla talon edustalla. Taistelu hävittiin lopulta vuonna 2011. Talo purettiin ja sen tilalle tehtiin parkkipaikkoja. Galleriasta oli ehtinyt kasvaa 2000-luvun aikana elävä underground- tila. Muuri -projektista lähtien Kankaanpäästä muuttanut T.E.H.D.A.S. ry oli kiinteä osa gallerian toimintaa ja varsinkin Perf -festivaali teki kansallisesti merkittävää työtä performanssitaiteen aseman vakiinnuttamiseksi. Tehdas sai työstä taiteen valtionpalkinnon vuonna 2011.
Galleria 3h+k muutti kesällä 2011 osoitteeseen Itsenäisyydenkatu 47. Alivuokralaisena toimi lukuisia muita kulttuurialan yhdistyksiä, mm. Satakunnan Rauhanpuolustajat. Tehdas muutti pian Väinölän lyhytaaltoradioasemalle, jonne kasvoi uusi taidetila ja veistospuisto. Nyte jatkoi aktiivista galleriatoiminnan kehittämistä uusissa laajentuneissa tiloissa. Vuonna 2012 Nyte esitti näyttelysarjan venäläistä nykytaidetta ja vuosina 2016-2019 tehtiin useita projekteja turvapaikanhakijoiden aseman parantamiseksi. Nyten vuonna 2007 aloittama Porin Juhlaviikot jatkui kansainvälisenä taidetapahtumana uusissa tiloissa vuoteen 2018 asti. Vuonna 2019 galleria muutti näkyvään keskustan liiketilaan osoitteeseen Yrjönkatu 4, koska Porin kaupunki myi aiemman kiinteistön ja se entisöitiin asuinkäyttöön. Yrjönkadun tiloissa Nyte on jatkanut ympärivuotista galleriatoimintaa ja vuodesta 2022 alkaen kehittänyt vuodet 2019-2021 tauolla olleesta Porin Juhlaviikot -tapahtumasta entistä kokonaisvaltaisempaa, vuosittaista taidefestivaalia.
Nyten historia on viime vuosina ollut esillä Porin taidemuseon Fluxus ny -näyttelyssä vuonna 2016 ja gallerian vuoden 2017 30-vuotisnäyttelyssä, johon rakennettin uudestaan vuoden 1989 Eräs marssi -installaatio. Nyten arkistoa on lahjoitettu osaksi taidemuseon tutkimusarkistoa.