PORIN JUHLAVIIKOT 03.-18.09.2022
Taiteilijaesittelyssä
KATARIINA RANTALA
“Olen taiteen masteriksi valmistunut kuvataiteilija. Tämän lisäksi sisustussuunnittelija, pintakäsittelijä, sekä teen seinämaalauksia.
Pyrin pitämään aihemaailmani humoristisena. Suurin tarkoitusperäni on aina naurattaa. En ota kantaa mihinkään. Kutsun teoksiani Tuheroiksi. Koen, että teen söpöjä ja suloisia pieniä Tuheroita, vaikka olisivatkin yli metrin kokoisia. Mikäli se naurattaa minua, niin tiedän sen olevan juuri niin kuin pitääkin.
Nyt maailman harmaus ja epäoikeudenmukaisuus vie joskus mennessään. Joskus iloinen ja värikäs Tuhero vain pelastaa päivän. Koen, että kaikilla näillä Tuheroilla on sanottavaa. He puhuvat kyllä, mutta kaikille eri tavoin.
Veistotaiteessani olen kiinnostunut kuvaamaan pyöreitä, mutta voimakkaita ja painavia muotoja. Pidän tällä hetkellä muotokielestä, jossa leikitellään abstraktin ja esittävän välimaastossa. Haluaisin kaiken muodollisen tuotokseni näyttävän vähän räjähdysherkältä tai paineessa olevalta. Jos tiedät tunteen, kun olet siemaissut hiilihapollista limua ja alat nauramaan samaan aikaan, mutta yrität, että se ei lentäisi suusta ja nenästä samaan aikaan.
Värimaailma on minulle ääripäiden tutkiskelua. Koen työn olevan valmis jos saan värisävyt valkoisesta mustaan harmonisesti. Työssä pitää olla hehku ja kiilto, mutta myös musta synkkyys. Koen sen rikkovan mielen tylsyyttä ja aktivoivan henkisesti.”