Porin Juhlaviikot näkyy ja kuuluu 22.9.–15.10.
Porin Juhlaviikot on porilaisen Taiteilijaseura NYTE ry:n organisoima underground-henkinen ja poikkitaiteellinen festivaali, jota on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2007. Historiallisesti tapahtuman juuret ovat syvällä omatoimisessa tee se itse -hengessä, jossain taiteen luokittelujen rajamailla ja ulkopuolella. Juhlaviikot sai alkunsa vuonna 2007 Taiteilijaseura NYTE ry:n 20-vuotisjuhlana, keskittyen pitkään pääosin performanssiin sekä video-, ääni- ja esitystaiteeseen. Tapahtuma elää kuitenkin vuodesta toiseen orgaanisesti eri suuntiin, välttäen määrittelyjä ja paeten sille asetettuja rajoja.
Kolmiviikkoisena toteutuva tapahtuma- ja näyttelykokonaisuus pitää sisällään kolmeen eri sijaintiin rakentuvat kuvataidenäyttelyt sekä useampia tapahtumailtoja, joissa nähdään mm. runoutta, musiikkia ja videotaidetta. Tapahtuman näyttelyt jakautuvat kolmeen eri sijaintiin ympäri kaupunkia: näyttelytiloina toimivat Porin vanha linja-autoasema, Galleria 3H+K (Yrjönkatu 4) sekä osoitteessa Yrjönkatu 4 sijaitseva tyhjillään oleva liiketila gallerian välittömässä läheisyydessä. Tapahtumailtoja järjestetään mm. Galleria 3H+K:lla, kaupunkiolohuoneessa kauppakeskus IsoKarhun tiloissa (yhteistyössä Ars Pori ry), sekä vanhalla lyhytaaltoasemalla (Radioasemantie 1, yhteistyössä T.E.H.D.A.S. ry). Koko Juhlaviikkojen ohjelma on yleisölle maksutonta. Tapahtuman näyttelyt toteutetaan yhdessä helsinkiläisen Osuuskunta Forum Boxin kanssa, jonka NYTE kutsui mukaan yhteistyöhön.