juhlaviikot_logo_07

Porin Juhlaviikot 16.11. – 1.12.

Perjantai 16.11. ok-musiikki-ilta 20.00

Vox Flatus

Legendaarinen taidepunkbändi on täällä taas.

Vox Flatus on pieksämäkeläislähtöinen, vuodesta 1990 enemmän tai vähemmän aktiivisesti toiminut taiteilijakollektiivi.

Kollektiivin ideana on Vox Flatus-nimen käyttöoikeuden jakaminen samanhenkisille ihmisille. Kaiken kaikkiaan Vox Flatus-nimen alla toimimaan oikeutettujen henkilöiden määrä noussee jo pitkälti yli viiteenkymmeneen. Ryhmässä vaikuttaa useita taiteen ammattilaisia mm. teatterin ja kuvataiteitten aloilta. Vox Flatuksen musiikkia on usein kuvailtu punkiksi, mutta ryhmän musiikillinen kirjo ulottuu myös moniin muihin tyylisuuntauksiin. Jäsenet itse ovat luonnehtineet tyylisuuntaansa “tyylisuunnattomuudeksi” kappaleiden vaihdellessa hardcore-sävytteisestä kaahauksesta jopa bossanovaiseen tunnelmointiin saakka. Huomiota on myös herättänyt epätavallinen instrumentaatio. Vox Flatus on hyödyntänyt musiikissaan perinteisten rock-instrumenttien lisäksi mm. öljytynnyreitä, sähkövatkaimia ja pölynimureita.

http://www.myspace.com/voxflatus

Juho Hakala & Meteoriitti

Paikallista osaamista juhlaviikkojen riemukkaassa hengessä.

Tommi Saha vaaralla

Tommi Saha kuuluu Vox Flatuksen perustajajäseniin.
Soolona OK-klubilla vetävän miehen muita bändikiinnityksiä menneisyydestä
ovat mm. Mothers Against Sex Association, Sylvi ja Tommi Saha ja vapaat kuviot.

Lauantai 17.11. Pizza workshop 13.00

Rentoa yhdessäoloa pizzan ja Italo-iskelmän tahtiin. Pizzan teoria ja käytäntö.

FM Asko Nivala: Johdanto pizzan ontologiaan esitettynä geometriseen tapaan (2 op)

Mikroluennolla perehdytään suomalais-turkkilaisen pizzan regionaaliseen ontologiaan geometrisen metodin avulla esitettynä.

Käsiteltyjä kysymyksiä ovat: Mitä on pizza? Mitä ovat taikina, tomaattikastike ja juustoraaste? Ovatko täytteet vapaavalintaisia ja millaista tajunnan käsitettä tämä välttämättä edellyttää?

Miksi ehtoollinen koostuu leivästä ja viinistä? Mitä yhteistä on ehtoollisella, illallisella ja pidoilla? Miksi Nietzsche sekosi Torinossa?

Esitys johdattaa myös eri pizzojen välisiin eroihin: Onko eri pizzojen välillä reaalinen vai pelkästään nominaalinen ero? Onko Frutti di mare parempi pizza kuin Quattro Stagioni? Voidaanko paras mahdollinen pizza määrittää inhimillisen käsittämiskyvyn puitteissa? Loiko ilkeä demiurgi huonot pizzat aikojen alussa?

Millaisia aksidentaalis-partikulaarisia määreitä käytetty uuni antaa pizzalle?

Luento on La gaya scienza -sarjan I osa.

Taikuri Jarmo Vuorinen

Taikurista ei voi tietää mitä hän tekee koska sellaista se taikuus on. Taikooko hän pizzan kebabiksi?

Sunnuntai 18.11. – torstai 22.11. jatkuvien projektien pystytys alkaa

Jussi Koitela ja Timo Bredenberg: SAA – projekti

Helsinki Made In China

SAA-projekti hahmottaa julkista tilaa arkisen ajatustenvaihdon kenttänä. Luomme merkityksiä julkiseen tilaan pelkästään olemalla siellä, kuten tila luo merkityksiä myös meihin. Tutkimme kaupunkitilaa ja erityisesti yksittäisen ihmisen suhdetta ja vaikutusmahdollisuuksia elinympäristöönsä.
Yleisesti väitetään että taide sulautuu yhä enemmän osaksi markkinataloutta. Teoksissamme pohdimme onko mahdollista avata yksilön ja julkisten tilojen rakenteita ja merkityssuhteita erilaisilla leikeillä ja performansseilla.

Noora Huuhtanen

Radio Hearin toimittaja Noora keittää kokoon suoraa radiolähetystä päivittäin.
Kuultavissa osoitteessa http://www.hear.fi

Hanneriina Moisseinen: Suunnistus

Moisseinen suunnistaa juhlaviikkojen ajan Buenos Airesissa etsien tunteita. Reitti päivittyy galleria 3h+k:n seinille projektin edetessä.

Elisa Vesterinen: Ääniteos

”Äänen voi irrottaa alkuperäisestä yhteydestään ja antaa sille uuden merkityksen. Äänitin paikassa X ja tein materiaalista teoksen. Mitä mielikuvia kuullusta syntyy?
Teos on kaksi vuotta sitten valmistunut äänimaisema, jonka toteutin osana äänitaiteen erikoistumisopintoja TTVO:lle Tampereella. Minua kiinnostaa minkälaisia mielikuvia ihmisille syntyy kuullusta vai syntyykö mitään. Kuuntelijat voivat kirjoittaa tai piirtää ajatuksiaan ja tuntemuksiaan kuulemastaan. Teos on kuunneltavissa kuulokkeista ja kuuntelija voi kuunnella sen istuen, rauhassa, keskittyen… Se olisi pieni irtiotto tästä hetkestä johonkin toiseen ympäristöön. Vieressä “päiväkirja”, johon teoksesta voi halutessaan kirjoittaa mitä kuulee, mihin teos vie jne. ja lukea muiden tunnelmia. ”

Lauantai 24.11. 18.00 Nukketeatteria

Kankaanpään taidekoulun opiskelijat esittävät nukketeatterikurssinsa nerokkaimmat luomukset ja laatu on taattua.

Lisäksi:

Tomasz Szrama & Otzir Godot: And God Said: “Let There Be Light”
Huikaiseva valoa eri muodoissaan hyödyntävä spektaakkeli mestarirumpali
Ozdir Godotin säestyksellä.
Mensch und Kosmos
Minimalismiin kallellaan olevaa elektroa suoltava salaperäinen artisti saapuu Poriin suoraan Suomen Ateenasta.

Larry Button & 3v
Tajunnan räjäyttävä robottieläinorkesteri Jyväskylästä.

www.myspace.com/larrybutton3v

Sunnuntai 25.11.

Kaisa Heinonen ja Mari Oikarinen: Sotta ja Pytty tositoimissa (maalaustyöpaja lapsille klo 15-17)

Railakas maalaustyöpaja lapsille. Työpajassa pyritään reippaaseen ja kokonaisvaltaiseen maalaamiseen käyttäen hyväksi galleria 3h+k:n tiloja. Päälle rennot työskentelyvaatteet, jotka eivät maalia säikähdä. Työpaja toteutetaan yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskuksen –Satakunnan lastenkulttuuriverkoston kanssa.

Ma 26.11. – torstai 29.11. Projektit jatkuvat

Noora Huuhtanen
Hanneriina Moisseinen: Suunnistus

Elisa Vesterinen: Ääniteos

Tiistai 27.11. Slavko Milekic avajaiset (aloittaa sunnuntai- iltana 25.11.) klo 18.00

Serbialaissyntyinen ja Philadelphiasta Poriin TAIK:in residenssiohjelman tämän hetkinen taiteilija kertoo itsestään seuraavaa:

‘Slavko Milekic is an artist, a physician and a psychologist. Although trained in traditional media (drawings, prints) his current work focuses on exploring the boundary between the virtual (digital) and the tangible (real). His interactive installations use physical touch, gestures and even gaze direction as means of interacting with the digital content.

Slavko Milekic currently holds a position of an associate professor of Cognitive Science and Digital Design at the University of the Arts in Philadelphia, USA. The exhibit at 3H+K Gallery in Pori, Finland was generously supported by artist-in-residence program from University of Art and Design Helsinki, School of Art and Media in Pori.’

http://www.uarts.edu/faculty/smilekic/

Keskiviikko 28.11. Näky ry esittää: Kohtaamisia iholla

Käsitteellisiä performatiivisia tuotoksia koko illan kestävässä happening-spektaakkelissa. Näky ry om TAIK:in Porin yksikön opiskelijoiden yhdistys.

Perjantai 30.11.

Johannes Rojola –retrospektiivi

Animaatio, musiikki -ja sarjakuvascenen nuori kapinallinen tykittää showreel- videoscreenauksessaan uransa tähänastiset parhaat.

http://www.johannesrojola.com/

Lauantai 1.12. Päätosjuhla: Perf-ilta

Elisa Vesterinen: Tanssiteos

Tanssita mua – herättele, vie, ohjaa, nosta, pysäytä, taivuta, vajoa alas,

hyppää, pyöritä, nojaa, luota, kuuntele, päästä lähelle,

keskity, mene luo, kosketa.

Tanssi: Elisa Vesterinen

Musiikki: Teemu Elo

Messiaaninen Visuaalisen Etiikan Tutkimuskeskus

MVET-Keskus on vuonna 2002 perustettu tutkimusorganisaatio. Se on luotu kanavoimaan visuaalisten ilmiöiden kriittistä tutkimusta eettiseltä kannalta. MVET-Keskus toimii tieteellisistä lähtökohdista, pyrkimyksenään osoittaa joitakin maailman erityislaatuisuutta määrääviä rajapintoja ja luoda käytäntöjä mahdollistamaan objektiivisten tutkimustulosten keräämisen.

http://www.tehdasry.fi/solut/mvet/

Jani Virta
Suomen Turusta saapuu tämä mystinen herrasmies, joka käyttää itsestään nimitystä ”Koko kansan varapuheenjohtaja”.

http://jani-p-virta.tripod.com/

Powermovercompanygrandmasterfunofnorthsatakuntatour2000

Kankaanpää kävelee Poriin.

Eero Yli-Vakkuri

Akselilla Tallinna – Helsinki – Tampere operoiva Yli-Vakkuri tunnetaan kärsivällisyyttä vaativista performanssi -projekteista, äänitaide-esityksistä sekä yhteiskunta aktivistisista videoistaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eero_Yli-Vakkuri

http://www.eero.storijapan.net

Kokeellisen Elektroniikan Seura

Huumorilla toteutetun hifistelyn ja erilaisten elektronisten laitteiden tuunaamisen puolijumalat saapuvat vihdoinkin Poriin.

http://www.koelse.org

Galleria on normaalista poiketen auki joka päivä tarvittaessa vaikka aamuun saakka. Tarkoitus on tarjota arkisin työpajoja, projekteja yms. pidempikestoisia juttuja ja viikonloppuina järjestää kiihkeätempoisia pienfestivaaleja. Tai ihan niin, kuin osallistumaan halukkaat vain haluavat. Porin Juhlaviikot on tarkoitus pitää mahdollisimman avoimina ja nopeisiinkin käännöksiin kykenevinä.

NYTE on aktiivisesti pyrkinyt laajentamaan gallerian toimintakenttää ja todennut jo aiemmin tilan soveliaaksi monimuotoiseen toimintaan. Galleriassa on nähty kuvataiteen lisäksi niin tanssia, teatteria kuin elokuvaa ja musiikkiesityksiäkin, performanssitaide on kuulunut NYTEn erityisiin kiinnostuksen kohteisiin alusta saakka.

Galleria 3h+k sijaitsee Porin keskustassa vanhassa puutalossa. Kolmen näyttelyhuoneen lisäksi löytyy ullakko joka sopii mainiosti elokuvien esittämiseen. (Gallerian nimi on harjaanjohtava: käytössämme on 7h+2k+u.) Rakennus on todettu arvokkaaksi, mutta kaavamuutoksella tuhoon tuomittu. Kuitenkaan emme anna sen häiritä, vaan toiminta jatkuu vimmaisesti kiihtyen, kuten tähänkin saakka.