Näyttelyssä on esillä maalauksia sekä luonnoskirjojen sivuista koostuva installaatio. Näyttelyn nimi Jäähyväiset auringonlaskun värjäämille rantakiville tulee samannimisestä maalauksesta. Maalauksen nimi on lähtöisin kuvasta, joka muistui mieleeni työtä aloittaessani. Olin ottanut kuvan laiturilla järven rannassa juhannusviikonloppuna myöhään illalla v. 2020. Laituria ympäröivät suuret kivet olivat värjäytyneet punaoransseiksi, ja heijastuivat veteen niiden välissä.
Aloitin maalauksen tuon kuvan pohjalta hahmottelemalla muutamaa kiveä ja vettä niiden välissä. Kivien hahmot ja veden olemus kuitenkin unohtuivat ja ne peittyivät maalin alle, kun aloin seurata muita ajatuspolkuja.
Kännykkäkuva ja työn aloitus muistuivat mieleeni uudelleen vasta, kun mietin maalaukselle nimeä. Olin tavallaan käyttänyt valokuvaa luodakseni viitekehyksen, jonka rajoissa saatoin vapaasti työskennellä, mutta en jäljittäen suoraan olemassa olevaa.
Tavoitteeni maalaamisessa on aistittavissa olevan sisällön luominen, oman tunteeni ja maalauksen ulkoasun kohtaaminen.
Maalaukseni koostuvat epäsuorasti kokemuksistani tilasta, valosta, väreistä ja atmosfääreistä. Eletyt hetket valoineen ja varjoineen säilyvät muistissa. Kokemukseni vaikuttavat tietoisesti ja ehkä myös alitajuisesti siihen, mitä teoksissani tavoittelen.
Nautin vapaudesta maalata siten kuin tuntuu hyvältä, päämäärän tarkentuessa sitä mukaa kun etenen. On jännittävää, että en voi tietää, mihin maalaamisen prosessi kulloinkin johtaa. Öljyväri tekniikkana mahdollistaa minulle maalauksen pitkäkestoisen kerroksellisen työstämisen ja radikaalitkin muutokset eri vaiheissa.
Taustalla työskentelyyni vaikuttavat myös maalaustaiteen, erityisesti abstraktin – ja havaintoon perustuvan maalauksen perinteet.
Hanna Marno Mimolette (O**) 22.10.-13.11.2022 Näyttelyn äänet: Alkemi4
Tervetuloa avajaisiin pe 21.10.2022 klo 18-20!
Mimolette on näyttely, joka pohtii maailmakokemusta syömällä halki maiseman sedimenttikerrostumien. Nimi Mimolette viittaa ranskalaiseen puolikovaan, oranssiin juustoon, joka valmistusvaiheessa saastutetaan juustopunkeilla. Nämä pienen pienet hämähäkkieläimet syövät onkaloiden verkoston juustoon. Onkaloitumisen seurauksena juusto kypsyy pähkinäiseksi kokonaisuudeksi, joka on vaa’ankielellä syötävän ja mädäntyneen, elävän ja monotonisen äärillä.
Mimolette-juustoherapalleron kuori on kraaterimainen, luolastomainen ja fantastinen. Lähemmin tarkasteltuna kuoren pinta on täynnä läppiä, jotka sulkeutuvat ja avautuvat, kuten paleoliittisen kylän luola-asujaimisto, kallioon hakattu mausoleumi tai näkymä madonreikien täyttämästä maisemasta.
Mimoleten läpileikkaus osoittaa väriliukumat kirkkaiden ja päivettyneiden värisedimenttikerrostumien välillä. Ydinjuuston väri on määrätty puna-oranssin sävy. Se saadaan Etelä-Amerikan tropiikissa kasvavan annattopensaan (lat. bixa orellana) pyramidinmuotoisen siemenen elinvoimaa jauhamalla. Se on väri, jonka voi saada myös sekoittamalla kadmiuminkeltaista (*(**)) englanninpunaiseen ja laveeraamalla kerrokset rytmikkäästi temperalla, tai rautasulfaattipohjaisella (***) keittomaalilla. Toki väri voidaan sekoittaa myös muilla keltaisen ja punaisen sävyillä maalin sidosaineesta riippuen – tarkemmin ajateltuna, rautaoksidikeltainen ja karmiininpunainen saattaisivat myös toimia. Värisekoitukselle olennaisinta on se, että toinen väreistä on synteettinen ja toinen orgaaninen.
Viitteet: (O**-keittäen syötävä) (*tai sitä kirkkaampaa GGTN-pigmenttipulveria, kuusikymmenluvun muovinkeltaista) (**valmistus lopetettu RE.AL Color S.P.A tehtaassa Lonigon teollisuuskylässä, Italiassa, mutta onnistuin saamaan osan viimeistä erää!) (***huom. ei missään nimessä kuparisulfaatti (!))
Hanna Marno (s.1981, Helsinki) on kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija, joka asuu ja työskentelee Siikaisissa, Satakunnassa. Viimeisten vuosien aikana Mimolette-nimisessä kylässä asuttuaan hänen ruokavalionsa on koostunut punamullasta aamiaisella ja lounaalla. Raskaan päivän jälkeen päivällinen on hieman monipuolisempi: annos rautavihtrilliä lihaksille, ruista verelle ja keltaokraa, että hän näkisi paremmin. Illallisella hän nauttii puuroa vernissasta ja grafiitista, sillä yö tarvitsee ylleen suojan. Koiraystävä Mauri tarkkailee annoksia herkkukulhonsa takaa.
Teoksissaan Marno käsittelee valtaa, yhteisöjä, maa-ainesten eläväksi tekemistä ja hevospatsaan olemusta rakentaen eri maailmojen kohtaamisia. Syntyviä teoksia yhdistää enää harva yksittäinen materiaali, sillä mikä onkaan se liima joka meidät yhteen sitoo, hän kysyy.
Harri Sippola (s. 1978, Savitaipale) on porilaislähtöinen tuottaja (Samurai Rauni Reposaarelainen, Pori Film Festival) ja muusikko (Magyar Posse, Kuusumun Profeetta.) Äänitaiteilijana ja sooloartistina Sippola käyttää nimeä Alkemi4. Työskentelyssään Sippola tutkii äänen materialisoitumista tilassa ja sille on ominaista synteettisen ja orgaanisen rajapinnassa oleva estetiikka. Mimolette-näyttelyä ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto ja Porin Väriässät.
COLOMBO 09/05/2022 Photo Credit: Peter Rosvik, 2022
Kaisa Luukkonen Instruments of Uprising 24.09.-16.10.2022
Tervetuloa avajaisiin perjantaina 23.09. klo 18-20!
Instruments of Uprising on kokoelma lasimosaiikkiesineitä. Esineet ovat replikoita eri puolilla maailmaa mielenosoituksissa ja kansannousuissa käytetyistä esineistä vuosilta 2019-2022. Esineet on rakennettu lasimurskasta joka on kerätty taiteilijan kotikaupungin, Göteborgin, kaduilta. Sitä syntyy kun bussipysäkeissä ja muissa julkisissa rakenteissa käytettyjä turvalasielementtejä rikotaan.
Instrument of Uprising on osa Kaisa Luukkosen taiteellista työskentelyä tunteiden kyvystä muokata tulevaisuuksia. Instrument of Uprising -teossarjassa hän keskittyy vihan tunteen poliittiseen voimaan. Vihan ja aggression tunteet energisoivat ja saavat ihmiset liikkeelle. Suunta ja muoto liikkeelle riippuu kulttuurisesta kontekstista ja resursseista.
Luukkonen seurasi kuinka hänen asuinpaikkansa Angeredin lähiössä rikottiin toistuvasti samat bussipysäkit ja hän kiinnitti huomiota keskusteluun jota ilmiön ympärillä käytiin. Teot nähtiin järjettömänä vandalismina ja yksittäistapauksina ilman kontekstia. Kuitenkin viettämällä lyhyenkin aikaa lähiön kaduilla tulee kosketukseen siellä aikaansa viettävien nuorten ihmisten energian kanssa. Keskusteluissa tulee esiin nuorten paine sekä assimiloitua että pitää yllä perheen kulttuuria, kaikkien osapuolten halu nuorten taloudelliseen menestykseen ja ympäröivän todellisuuden riitasointu Ruotsin virallisen linjan kanssa. Tästä kaikesta syntyy soppa jonka ylikiehumisen pienin ilmenemismuoto on rikkonainen turvalasi. Instruments of Uprising on pyrkimys ymmärtää ja kuulla vihaa tekojen takana materiaalisessa muodossa. Työskentelyn tarkoitus on nostaa vihan kokemus esiin eikä marginalisoida tai mitätöidä sen kokijoita. Rakentamalla lasimurskasta esineitä joita käytetään aktiiviseen poliittiseen vastarintaan eri puolilla maailmaa, Luukkonen haluaa tuoda esiin vihan toiminnallisuuden eri muotoja. Vaikka viha voi olla pelottavaa se myös kertoo jotain oleellista maailmasta.
Kaisa Luukkonen on suomalainen taiteilija joka asuu ja työskentelee Göteborgissa, Ruotsissa. Luukkosen teokset ovat vuodesta 2017 lähtien käsitelleet tunteiden ominaisuuksia ja niiden kykyä vaikuttaa tulevaisuuksiin. Hänen kiinnostuksensa aiheeseen nousi hänen omasta kyvyttömyydestä orientoitua tai pitää kiinni tulevaisuudesta. Tulevaisuudentutkimuksen kautta hän tutustui muihin joilla oli saman tyyppinen vaiva. Nyt hän käyttää taiteessaan niin materialähtöisiä kuin performatiivisiä keinoja auraamaan uusia polkuja tulevaisuuksien nietoksiin. Teoksissa ihmetyksen, toivon ja vihan tunteet ovat toimineet aurausmerkkeinä. Kaisa Luukkosen performanssiteos Blanking on ollut esillä 2019 Riga Performance Festivalilla Latviassa ja 2020 13Festivaalilla Göteborgissa. Teossarjan Instruments of Uprising osia on ollut aikaisemmin esillä 2019 Färjefabrikenissä Tukholmassa ja 2021 Galleria CC:ssä Malmössa. Teoskokonaisuus on ollut esillä aikaisemmin kokonaisuudessaan Helsingissä Myymälä 2:ssa keväällä 2022.
Juho Järvi Heräävät kangastukset 30.07.-21.08.2022
Tervetuloa avajaisiin 29.07. klo 18-20!
Pylvään ylle muodostuvasta viivojen verkostosta pursuaa läpi ajatuksista tärisevä massa. Ilmestyn tuulen mukana, silmät vapaina leijuen. Käsistä irtoava valo kiiltää katseeni kautta mutaan. Kimallus ryömii väreissä vaivalloisesti kahlaten ja häikäisee muovautuvaa möhkälettä. Heijastusten kudelma murtaa maisemaan raon. Leviävässä kuilussa kaikuvat mielikuvien kuiskaukset.
Heräävät kangastukset -näyttelyssä on esillä Muuntuvat käsitteistäjät -teossarjaan kuuluvia piirustuksia, joita Järvi on luonut automatistisen työskentelyprosessin avulla. Jokainen piirustus on luotu yhdellä kerralla, piirustuksen jälkeä korjaamatta, intensiivisessä flow-tilassa. Työskentelyprosessissa taiteilija luopuu tietoisesta ohjauksesta ja kuvan suunnittelusta. Lopputulos on usein tekijälle itselleen yllättävä ja piirustuksen herättämiä assosiaatioita Järvi lisää teokseen sanataiteen keinoin. Jokaisessa piirustuksessa siten yhdistyy kaksi erilaista prosessia, joista syntyy lopullinen teos.
Aistinäyt-teossarja koostuu kehystetyistä videomaalauksista. Videoilla valot ja varjot paljastavat ja peittävät hiljaa sykkivien maisemien pintoja. Teokset on luotu kuvaamalla valon heijastuksia erilaisilta materiaaleilta. Lisäksi videomaalausten kuvastoja on manipuloitu optisilla suodattimilla.
Kaukana hämärtyvä -videoteos tutkiskelee slow cineman keinoilla kahden naisen sisällä herääviä pieniä hetken oivalluksia luonnon äärellä. Hahmot herkistyvät tarkkailemaan tuntemuksiaan ja havaintojaan, jotka elävät ja muuntuvat voimakkaasti heidän silmiensä alla. Heillä on yhteistä historiaa, jota he hiljaa itsekseen käsittelevät. Vahvojen luonnonvoimien keskellä he pystyvät yhtäaikaa katsomaan sekä itsensä sisälle että ulkopuolelle. Teos toistuu kuvastoltaan kahteen kertaan erilaisena, mutta hyvin samanhenkisenä ja hahmojen ajatukset toistuvat neljään kertaan erilaisena.
Näyttelyn teemoissa on läsnä hermosolujen plastisuus, tiedostamattoman nouseminen syvyyksistä pintaan ja vaikeasti määriteltävät näyt. Näyttely on kuin pieni rauhallinen rituaali, joka kutsuu mietiskelemään valmiiden ajatusrakenteiden arkkitehtuuria. Tarkoitus on tarjota pysähdyspaikka hitaiden muutosten havainnointiin.
Juho Järvi on Tampereella työskentelevä kuvataiteilija, joka käyttää välineinään videota, piirtämistä, tekstiä ja ääntä. Viimeaikoina häntä on kiinnostanut omien työskentelyprosessien monipuolistaminen ja uusien medioiden kokeileminen.
Teosten valmistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus ja näyttelyn järjestämistä on tukenut Alfred Kordelinin säätiö.
Vesa Tyni & Jari Nieminen Mielimaissa 02.-24.07.2022
Tervetuloa avajaisiin perjantaina 01.07. klo 18-20!
Jari Niemisen ja Vesa Tynin Mielimaissa-projekti kertoo mielenterveysongelmista muotokuvien ja ihmisten omien kokemusten kautta. Työparin tavoitteena on lisätä tietoa ja ymmärrystä masennuksesta ja murtaa siihen liittyviä tabuja.
”Projektin nimi on sanaleikki, joka kertoo mielenterveysongelmien ytimen. Se on oma maailmansa, jossa kellään muulla ei ole sijaa olla. Nämä maailmat haluamme kuvata. Autamme ihmisiä kurkistamaan näihin maailmoihin ja toivottavasti myös niistä ulos”, projektin tekijät Vesa Tyni ja Jari Nieminen kertovat.
Kuka tahansa voi hakea Mielimaissa-projektiin mukaan. Jokaisen teoksen lähtökohtana on kuvattavan oma kokemus. Muotokuvien tekoprosessi alkaa siten, että projektin tekijät tapaavat ja haastattelevat heihin yhteyttä ottaneita ihmisiä. Jokaisen muotokuvan rinnalle kuuluu teksti, jossa kuvan henkilö kertoo tarinansa. Tekstit taltioitujen keskustelujen pohjalta toimittaa äidinkielenopettaja Tuomo Polo. Näyttelyssä on esillä myös Porissa asuvan Arjan muotokuva ja tarina.
Ensimmäinen Mielimaissa näyttely nähtiin vuonna 2019 Aboa Vetus Ars Nova -museossa Turussa. Sen jälkeen työ on jatkunut kuvien ja kohtaamisten parissa. Nyt projektin näyttelykiertue suuntaa eri puolille Suomea. Tyni ja Nieminen ovat hakeneet kiertueelle matalan kynnyksen tiloja, joihin yleisöllä on vapaa pääsy.
“Toivomme että ihmiset löytävät näyttelyiden kautta vertaisuuden kokemuksia, ja että projekti helpottaisi puhumaan mielenterveyden ongelmista. Toteutamme näyttelyiden yhteydessä myös luentoja ja työpajoja, joissa kerromme työskentelystämme projektin parissa ja opetamme henkilökuvausta ja kuvakerrontaa. Näistä tilaisuuksista saamamme palaute on ollut todella kiittävää ja ylittänyt kaikki odotuksemme”, Nieminen ja Tyni kertovat.
Porissa Mielimaissa-näyttely on esillä 2.–24.7. Taiteilijaseura NYTE ry:n Galleria 3H+K:ssa. Galleria sijaitsee osoitteessa Yrjönkatu 4, on avoinna ke-pe 12-18 ja la-su 12-16 ja sinne on vapaa pääsy. Taiteilijoiden making of -luento projektista ja kuvakerronnan työpaja pidetään 24.7. klo 13. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille eikä se vaadi aiempaa kokemusta kuvaamisesta. Ennakkoilmoittautumiset: galleria3hk@gmail.com
Seitsemän vuotta sitten valokuvaajat Vesa Tyni ja Jari Nieminen joutuivat kumpikin kohtaamaan mielenterveyden ongelmat läheltä. Miehet eivät silloin tunteneet toisiaan. Vesa Tynin tutoroitavana ollut valokuvauksen opiskelija päätyi itsemurhaan. Surullinen asia aiheutti ohjaajassa monenlaisia tunteita. Miten masennuksen merkit olisi voinut huomata? Olisiko hän osannut ymmärtää tai tukea? Voisiko muita samassa tilanteessa olevia auttaa jollain tavalla?
Samaan aikaan Jari Nieminen oli toipumassa vakavasta masennuksesta, joka oli ollut lähellä tuhota hänet kokonaan. Parantumisen edetessä terapian ja psykiatrian avulla Nieminen päätti, että hän haluaisi jättää jäljen kokemastaan, ja siitä, että aina ei pärjää yksin. Ei ilman apua. Syntyi ajatus muotokuvasta. Nieminen otti yhteyttä valokuvaaja Vesa Tyniin ja kertoi tarinansa. Miehet tapasivat ja yhteinen Mielimaissa-projekti sai alkunsa.
Näyttelykiertue 2022–2023 Mielimaissa-projekti etsii jatkuvasti uusia näyttelytiloja. Toistaiseksi kiertueeseen sisältyy näyttelyt paikoissa: Klaukkalan kirjasto 1.3.–30.4.2022, Galleria 3H+K (Pori) 2.–24.7.2022, Keuruun kirjasto 1.–31.8.2022, Kaarinatalo 1.–30.9.2022, Joensuun Taiteilijaseuran Taidekeskus Ahjo 3.–23.10.2022, Raision kirjasto 3.–28.11.2022, Laitilan kirjasto 1.–30.12.2022, Kuusamo-talo 2.–31.1.2023, Jämsän kirjasto 1.–28.2.2023 ja Vihdin kirjasto 1.–31.3.2023. Näyttelykiertuetta tukee TOP-Säätiö. Taiteilijoiden työskentelyä projektin parissa on tukenut Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES.
Tervetuloa avajaisiin perjantaina 27.05. klo 18-20!
Nykytaideryhmä Kylkiäinen tutkii sattumanvaraisuutta, kaoottisuutta, käyttökelvottomuutta, kaikkialle työntyvää materiaa ja kertakäyttöisyyttä. Haluamme valloittaa jätevuoria ja kompastua huomaamattomiin liruihin ja lähtökohtiin. Haluamme ymmärtää enemmän ja poistaa päälleliimattua ekologisuutta ja omatunnon pikapesuohjelmia. Haluamme suurennuslasin ja kaukaa katsomisen työkaluilla mataa kohti tämän hetken tajuamista. Iloittelemme suurilla ja painavilla asioilla.
Näyttelyn teokset ovat ehdotuksia arkkitehtonisiksi kaariksi, keraamisiksi ruukuiksi, fossiileiksi, löydöksiksi ja pyhäinjäännöksiksi. Arkista ryönää on venytetty, tungettu, kääritty, ommeltu, maalattu, purettu, leikattu, viilletty, löydetty ja estetisoitu.
Installaation teokset 2022 Tekstiilimateriaali, Tampereen Nextiili Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Thanks to Lasistudio Jan Torstensson
///////
Contemporary Art Group Kylkiäinen Momentary Pleasures
Textile Installation
Contemporary Art Group Kylkiäinen explores themes of randomness, chaos, uselessness, ubiquitous matter and expendability. We wish to conquer mountains of garbage and fall into miniscule starting points. Our goal is to broaden our understanding of everything and strip away the forced and green washed fake ecology made only to soothe one’s guilty conscience. We want to take a magnifying lens and use it to creep ever closer to understanding this very moment as we take on serious and heavy subject matters with a sense of merriment.
The pieces of our exhibition are our suggestions for architectural arches, ceramic pots and pans, fossils, ancient discoveries and sacred relics. Everyday waste and junk has been stretched, pulled, pushed, forced, stitched, broken into pieces and put together again, painted, sliced and cut, found again and made aesthetic.
The pieces of installation 2022 Textiles, Tampere Nextiili This work has been supported by Arts Promotion Centre Finland (Taike) Thanks to Lasistudio Jan Torstensson
Tervetuloa avajaisiin perjantaina 29.04. klo 18-20!
Retkeily, ulkona yöpyminen ja luontoyhteys teemoittavat maalauskokonaisuutta, jossa maisema ja mielen sisäinen mentaalinen tila sulautuvat yhteen.
Leppänen kuvaa kokemuksia yhteydestä luontoon mielikuvien ja aistimusten sekoittumisena, jossa havainnot fyysisen ympäristön yksityiskohdista lomittuvat henkilökohtaisten kokemusten ja muistojen fragmentteihin sekä kollektiivisesta tajunnasta kumpuaviin kuviin. Maalausten hahmot hakeutuvat ihmisen ja myyttisen olennon rajamaille heittäytymällä syleilemään risukkoa ta sukeltamaan uhrilähteeseen.
Turun AMK:n Taideakatemiasta vuonna 2020 kuvataiteilijaksi valmistunut Leppänen työskentelee kokeilevasti yhdistellen eri tekniikoita ja materiaaleja. Teoskokonaisuudessa on mukana esimerkiksi spraymaali kierrätystekstiilille, öljypastelli paperille sekä öljy ja pigmentti kankaalle.
Huom! Näyttely on suljettu vappuaattona sekä -päivänä 30.04.-01.05.
Tervetuloa avajaisiin perjantaina 01.04. klo 18-20!
Mikä on tarttumapinta? ––– Lähdin pohtimaan tarttumapintaa kohtaamisen keinona ja kiinnittymistä ympäröivään pääosin maalaamalla.
Teokset käsittelevät maailman ja hetken kokemiseen sekä muutoksiin liittyviä havaintoja ja ajatuksia, tunteita niiden äärellä. Olemisen, rajojen ja toiston pohdintaa etäältä ja läheltä.Toisaalta taas työstöä juuri väliin jäävän, etäisyyden kanssa, sen rakentamista.
Samoja teemoja olen käsitellyt pitkään. Näissä ehkä se kuvien väliin jäävä ja vuoropuhelu. Alunperin ajatuksista oli tarkoitus toteuttaa video- ja installaatioteoksia. Kävi kuitenkin niin, että väline vaihtui maalaamiseen, joka on herkkä ja intuitiivinen, kadotetumpikin tapa tehdä. Halusin tarttua siihen nyt, aloitin ja katsoin mitä syntyi.
Näyttelyn teokset on toteutettu lyhyellä aikavälillä intensiivisen työskentelyjakson aikana. Työskentelytapani on vähän ristiriitainen, antoisa ja lohdullinen, raskas ja kuluttava. Inhimillisiä olotiloja. Toivon, että teosten herättämät välisyydet ja tuntemukset tavoittaa katsojan omasta perspektiivistä ja kehottaa dialogiin.
Mikä on tarttumapinta?
––– Anna Turunen (s.1981 Hämeenlinna) on Porissa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Turunen on kiinnostunut taiteen kohtaamisen mahdollisuuksista eri ympäristöissä. Oleellista on vuorovaikutus ja niiden väliin jäävät tilat, rajat ja mahdollisuudet. Työskentelyssä ajatukset hakevat muotoaan ja ilmaisuvälineeksi valikoituu teoksen luonteeseen sopivin (video, performatiivisuus, piirustus, maalaus, yhteisötaide).
Turunen työskentelee sekä yksin että yhteistyössä osallisuutta kaipaavien teosten kanssa. Turunen on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta (Samk, kuvataide Kankaanpää v.2005) ja taiteen maistereiksi Aalto Yliopistosta Taiteen laitoksen Porin yksiköstä vuonna 2014.
Tervetuloa avajaisiin perjantaina 04.03. klo 18-20!
Näen auringonvalossa valtavaa haikeutta. Se muistuttaa minua kadonneista hetkistä ja kaiken rajallisuudesta. Valo on alati muuttuvaa; muinaista, mutta silti aina uutta. Vuosi toisensa jälkeen näemme, kun se liikkuu maailman halki ja muodostaa samat kuviot ja paljastaa samat asiat, mutta joka kerralla tuo maailma on erilainen. Muutoksesta huolimatta ympäristömme huokuu hienovaraista kauneutta, johon tahdon kääntää näyttelyvieraan huomion.
Asemani vuoksi minun on mahdollista keskittyä niinkin neutraaliin asiaan kuin valo. Suuremmat aiheet ovat epäsuorasti läsnä vertauskuvien kautta, minkä johdosta katsojalle jää tilaa pysähtyä, tuntea, muistella ja unelmoida. Haastan ajatusta, että taiteilijalla on aina velvollisuus tarttua ajankohtaisiin, kaikkia koskeviin ongelmiin. Taide saa olla myös tarkoituksenmukaista eksymistä ja etsimistä; siinä pitää olla tilaa spontaaniudelle, leikille ja eskapismille.
Teokseni ovat ennen kaikkea ajan pohdintaa mitäänsanomattomien kiintopisteiden kautta. Kun päivänvalo lankeaa jokapäiväisen ympäristömme päälle, se paljastaa pinnan alla piilevän aavemaisen väreilyn. Mikä tahansa muuttuu merkitykselliseksi, kun sille antaa aikaa.
—
Rasmus Mäkelä (s. 1991, Orimattila) on Helsingissä asuva valokuvataiteilija, jonka töiden tärkeimpiä teemoja ovat muutos, ahdistus, valo ja yksilön kokemus. Yhdistämällä teoksiinsa ääntä ja veistoksellisuutta Mäkelä tutkii myös ajan ja tilan käsitteitä. Hän muuttaa suurempien ilmiöiden synnyttämiä kokemuksiaan visuaalisiksi teoksiksi, jotka yksinkertaisesti herättävät tunteita katsojassa. Kokeilu ja leikkisyys sekä teosten keskeneräisyys ja kierrättäminen ovat keskeisessä roolissa hänen työskentelyssään. Mäkelä valmistui Valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta keväällä 2021.
